Jälleen kirjoitan konsertista ja jälleen inspiroidun siitä
hieman laajemminkin. Tämänkertainen konsertti tapahtui Tallinnassa Nigulisten
kirkossa (Pyhän Nikolauksen kirkko) reilu viikko sitten. Esiintyjiä oli
muutamia, mutta konsertin kohokohtana oli otsikossa mainittu sävellys. Jos
pitäisi luonnehtia lyhyesti konserttia kokonaisuutena, niin käyttäisin ilmausta
”Tunnelmasta toiseen”. Yllättävän hypähtelevästi konsertin ohjelmassa edettiin,
mikä toisaalta teki siitä kiinnostavamman.
 |
| Nigulisten kirkontorni kuvattuna Toompean mäellä sijaitsevan Tallinnan tuomiokirkon tornista |
Tallinnaa en tunne kovin hyvin, mutta virolaista musiikkia
voin sanoa jotenkin tuntevani, koska tiedän muitakin nimiä kuin Arvo Pärtin.
Peeter Vähi oli minulle kuitenkin tähän asti täysin tuntematon säveltäjä. Nyt To His Holiness –esityksen kuultuani katson
hänet suosikkieni joukkoon.
Olin maaliskuun lopulla pikkumatkalla Tallinnassa ja menin Tallinnan musiikkiviikon ohjelmaan
kuuluvaan konserttiin Nigulisten kirkkoon. Virolaisittain sitä kutsutaan Glasperlenspiel-festivaaliksi (http://tmw.ee/), ja konsertin nimenä oli Pühad loitsud/ Sacred Incantations. Konsertissa
oli toki muutakin kiinnostavaa kuin yllä mainittu Peeter Vähin teos. Minua
kiinnosti jo itse konserttipaikka. Säveltäjä Vähi ansaitsee kuitenkin
erityishuomion, sillä hän kunnioitti konserttia läsnäolollaan, lisäksi
käsittääkseni oboelle ja kamariorkesterille luotu To His Holiness oli tarkoitettukin konsertin huipentumaksi. Sen esitti
kamariorkesteri Klaaspärimäng Sinfonietta
(Glasperlenspiel Sinfonietta) kapellimestarinaan
Mihail Leontjev (Mikhail Leontyev) ja oboesolistinaan Riivo Kallasmaa. Soihan
siellä myös konsertin nimikkokappale, mutta se jäi kuitenkin vähemmälle
huomiolle.
Olen nyt tutustunut Vähin uraan hieman tarkemmin. Huomaan,
että hänellä on erityistä kiinnostusta buddhalaiseen kulttuuriin. ”Vähin 1992
valmistunut tiibetiläisten rukouslaulujen aasialaisten sävelkulkujen innoittama
sävellys Relaxatio on arvioitu
psykoterapeuttisen musiikin sähköiseksi mestariteokseksi” (http://fi.wikipedia.org/wiki/Peeter_V%C3%A4hi).
Vähin musiikkia avautuu myös tämän linkin kautta: https://www.youtube.com/watch?v=T-bWSkCzOjg.
Sekin on kuvattu Nigulisten kirkossa, joten sen kautta voi tutustua myös konserttipaikkaan.
Vähin ehkä tunnetuimman teoksen, oratorion Maria
Magdalena, hankin jo ennen konserttia aulan levymyynnistä. En ole sitä
vielä ehtinyt kuunnella. Ostohetkellä mieleen painuvana ja ehkä valintaankin
ratkaisevasti vaikuttavana seikkana oli, että se esitetään koptin kielellä. Eli
muinaisessa maailmassa siinäkin liikutaan. Ja näin ollen Afrikkaankin Vähin
musiikilla on yhteyksiä. Itse asiassa konsertissa Vähin seurueessa taisi olla
mukana afrikkalainen henkilö. Oratoriosta löytyy tietoa täältä: http://www.erpmusic.com/records/cds/mary-magdalene-gospel.
Laitan linkin myös koptinkieliseen tekstiin ja sen englanninnokseen (http://www.erpmusic.com/images/materials/MaryMagdaleneGospelLyrics.pdf)
sekä yhteen oratorion arvioon (http://www.planethugill.com/2014/05/coptic-epic-peeter-vahis-maria-magalene.html).
Ja onhan se Youtubessakin kuultavissa. Sieltä sen etsivä löytää.
Vähin kiinnostus buddhalaiseen perinteeseen näkyy ja kuuluu
myös illan huipennukseksi nimeämässäni esityksessä. Sävellys on nimensä
mukaisesti omistettu säveltäjän pitkäaikaiselle ystävälle ja hengelliselle
isälle hänen pyhyydelleen buddhalaisuuden Tiibetin koulun hengelliselle
johtajalle, jolla on varsin pitkä nimi, mistä syystä laitan sen tähän
perusmuodossaan: 37. Drikung Kyanbgon Chetsang Rinpoche. Kerron kuitenkin ensin
konsertin muusta ohjelmasta, palaan sen jälkeen Peeter Vähiin, To His Holiness –sävellykseen ja itse
esitykseen.
…
Konsertin aloitti barokkiyhtye Ensemble Floridante (http://tmw.ee/#!/artist/floridante).
Yhtye käyttää vanhoja soittimia : klavesiini, barokkiviulu (orel), viola da
gamba ja teorbi. Viimeksi mainittu oli minulle uusi tuttavuus. Kyseessä on
pitkäkaulainen barokkikitara. Se näkyy alla olevassa kuvassa.
 |
| Floridante-yhtye esiintymässä, ei kuitenkaan Nigulisten kirkossa |
Yhtye soitti kauniin herkkää musiikkia. Se koostui
yhtenäisenä soitetusta neljän sävellyksen sarjasta. Sarjassa oli kaksi
instrumentaalikappaletta, Antonio Bertallin (1605 – 1669) Ciaccona ja Diego Ortizin (1510 – c 1570) Recercada. Sitten oli kaksi Claudio Monteverdin (1567 – 1643)
laulua, joissa esiintyi kontratenori Ivo Posti. Instrumentaalikappaleiden
välissä soi Quel sguardo sdegnosetto (1632) ja setin päätti Sì
dolce è’l tormento (1624). Molemmat
ovat Monteverdin laulumusiikin helmiä. Ensimmäinen numero jäi vaisuksi, mutta
viimeisessä Postin äänenkäytön taidot pääsivät oikeuksiinsa ja laulaja pääsi
ilmaisemaan suuria tunteita. Dramatiikkaa hän esitykseen toikin. Pidin laulun
melodiasta. Enemmänkin olisin sen kaltaista kuunnellut, mutta valitettavan
lyhyeen Postin osuus loppui.
Kontratenori (http://tmw.ee/#!/artist/ivo-posti)
oli myönteinen tuttavuus, joka näyttää taitavan myöhäisrenessanssin ja
varhaisbarokin esitystyylin. Vertailun vuoksi kuuntelin Ann Sofie von Otterin
version viimeisestä laulusta (https://www.youtube.com/watch?v=-To489HejJc),
ja kyllä Postilta siihen enemmän temperamenttia löytyi. Kiireinen mies hän kuitenkin oli, sillä hän
poistui nopeasti paikalta ehkä valmistautumaan seuraavan illan konserttiin.
Olin nimittäin huomannut ilmoituksista, että hänellä oli seuraavana iltana
edessään vaativampi koitos.
Seuraavassa numerossa siirryttiinkin sitten aivan toiseen
maailmaan: yleisön eteen tuli pianisti Tanel Joamets (s. 1968). Hempeän
barokkiyhtyeen jälkeen hänen musiikkinsa tuntui kuitenkin iskevän kuin nyrkki
silmään. Joamets esitti ensin oman improvisaationsa ja sitten Sergei
Rahmaninovin pianokappaleen Etude-Tableaux,
op 39 nr 2. Improvisaatiosta teemaan Pühad
loitsud/ Sacred incantations oli koko konsertti saanut nimensä. Se oli
hyvin vaikeaselkoinen kappale, josta ei Monteverdin jälkeen saanut kyllä
minkäänlaista otetta. Esitys sattui olemaan väärässä paikassa vääränä hetkenä.
Kirkkoakustiikka ei sopinut hänen musiikkiinsa alkuunkaan. Soitto jäi
epämääräisesti leijailemaan kaikuna ilmaan.
Akustiikasta huolimatta Joamets vaikutti varsin taitavalta
pianistilta. Kyseessä onkin Viron musiikkielämän suuria nimiä. Tanel Joamets on
esitteen mukaan nykyisin Viron aktiivisimmin esiintyviä konserttipianisteja. Hän
on perehtynyt myös improvisaatioon, josta saimme siis konsertissa kuulla
näyttöä. Joamets asuu Tartossa toimien siellä pianonsoiton ja improvisaation
opettajana. Hän on saanut suosiota sekä Virossa että ulkomailla. Mm. Venäjän
konserttimatkoillaan hän on esiintynyt yli 100 kaupungissa. Hän on erityisen
tunnettu Skrjabin-tulkinnoistaan.
Itse kuuntelisin mielelläni Joametsin soittoa sopivammassa
tilassa. Hänen musiikkinsa vaatii keskittymistä, mm. konsertissa esitetty
improvisaatio vaikutti tavalliselle musiikin maistelijalle vaikeatajuiselta.
Mielelläni kuulisin hänen esittämänään esimerkiksi hänen bravuuriaan Aleksandr
Skrjabinia.
…
Väliajan jälkeen oli sitten vuorossa kamariorkesteri Glasperlenspiel Sinfonietta, jota nyt
johti kolmikymppinen venäläisen Tambovin sinfoniaorkesterin johtaja Mihail
Leontjev (Leontyev) (http://www.erpmusic.com/artists/conductors/mikhail-leontyev). Hän on Venäjällä toiminut varsin
monipuolisissa ympyröissä ja luonut mainetta myös Japanissa. Tämän orkesterin
sointi sopi Nigulisten tilaan erinomaisesti.
Orkesterin ensimmäinen kappale soitettiin kuitenkin ilman
kapellimestaria. Kyseessä oli Wolfgang Amadeus Mozartin (1756-1791) Divertimento D-duuri KV 136 (osat Allegro, Andante ja Presto). Se sopi erinomaisesti
orkesterin aloituskappaleeksi. Divertimento
soitettiin hyvin nopealla tempolla rivakasti ja oli varsin nautinnollista
kuultavaa. Akustiikka antoi vauhdikkaalle esitystavalle aivan oman sävynsä.
Orkesterissa pisti alussa silmään eräs seikka. Nimittäin
orkesterin ykkösviulisti, joka toimi myös konserttimestarina eli äänenjohtajana
oli viimeisillään raskaana. Vieressäni istuneet kaksi venäläistä naista siitä
heti supisivatkin. Hän oli jämäkkä viulisti, joka ei antanut pömppövatsansa
häiritä. Uskon, että lapsesta tulee onnellinen, kun hän saa varttua
sikiöaikansa musiikin mukana.
Sitten lavalle astui orkesterin kapellimestari ja
ohjelmassa siirryttiin erilaiseen tunnelmaan. Vuorossa oli Alfred Schnittken (1934-1998)
pienimuotoinen sävellys Polka, joka
kuuluu osana Gogol-orkesterisarjaan. Se on lyhyt groteskin humoristinen kappale, ja
oman lyhyen aikansa musiikki keinui kuin tanssi. Orkesteri tuntui taitavalta
luomaan tällaista nyanssia. Ehkä osuutensa oli myös kapellimestari Mihail
Leontjevilla.
Tämän jälkeen esiintymispaikassa tehtiin hieman järjestelyjä
ja jälleen hypättiin aivan eri maailmaan. Edessä oli konsertin päänumero, josta
yllä olen jo kertonut: Peeter Vähin (s. 1955) To His Holiness for oboe and chamber orchestra. Naisista koostuvan
viulistiryhmän keskelle tuli oboisti Riivo Kallasmaa.
Kerroin jo yllä, kenelle sävellys on omistettu. Hänen
pyhyytensä 37. Drikung Kyanbgon Chetsang Rinpoche oli vakavasti sairas.
Buddhalaiset ympäri maailmaa pyrkivät tuomaan hänelle helpotusta sairauteensa
toistamalla tiettyä mantraa. Tästä säveltäjä Vähi sai ajatuksen käyttää tuota
mantraa uuden sävellyksensä perustana. Alkuun sävellystä suunniteltiin lauluäänelle,
mutta lopulta tuloksena oli kuitenkin sävellys kamariorkesterille ja oboelle.
Tämän voitte myös lukea englanniksi alla olevasta kuvasta, jonka olen kopioinut
konsertin ohjelmasta. Todetaan tässä vaiheessa, että onneksi konsertin ohjelma
oli käännetty myös englanniksi.
Musiikki sai heti kuulijansa otteeseensa. Oboe oli
keskeisessä roolissa. Se soitti teemaa, joka toistui läpi sävellyksen. Väliin
tuli erilaisia muunnelmia. Orkesteri soitti makoisasti ja eli mukana oboen
seikkailuissa ja sointimaalailuissa. Oboisti loi soittimeensa kauniin, verevän
soinnin. Lisäksi se oli rytmisesti kiehtovaa modernia musiikkia, joka voisi sopia
laajemmallekin yleisölle.
Sävellys oli jossain määrin kontemplatiivinen. Musiikki imi
kuulijan mukaansa, ei vienyt sentään transsiin, mutta kuitenkin omaan
ulottuvuuteensa. Suuri ansio siitä oli Riivo Kallasmaan täyteläisen vakaa
oboesointi.
Yleisö haltioitui esityksestä ja luonnollisesti minäkin raukesin
yleisön mukana aplodeihin, kun yllätyksekseni myös itse säveltäjä ilmestyi
yleisön eteen kumartamaan ja kiittämään sävellyksensä esittäjiä.
Konsertti ei vielä loppunut tähän. George Gershwinin (1898 –
1937) He Loves She Loves oli kuin
sokerina pohjalla ja jätti orkesterista ja kapellimestarista ja heidän
yhteistyöstään hienon kuvan. Kapellimestari soitti siinä itse pianoa, mukana
oli alttoviulusoolo (solistina orkesterin soittajistoon kuuluva Maria
Nesterenko). Solisti sai nautiskella hehkuttelussaan. Rytmin tämä orkesteri
osaa. Orkesterin jäsenet, ainakin viulistit, käyttivät siinä jopa ääntään
laulaen kappaleen melodiaa. Tämä oli aika villi sovitus, mutta epäselväksi jäi,
kuka oli sovituksen takana, epäilen kapellimestaria. Esityksessä oli erikoista
tunnelmaa, joka sai yleisönkin riemuitsemaan. On todettava vielä, että esitystä
kuunnellessani minulla ei ollut tämän sävellyksen taustoista hajuakaan. Nyt
tiedän, että kyseessä on Ira Gershwinin runoon sävelletty laulu Broadway
musikaalista Fanny Face ja että sen
on levyttänyt mm. Ella Fitzgerald.
Valitettavasti ylimääräistä numeroa ei orkesterilta
tippunut.
…
Jotta konserttielämyksestä tulisi vielä laajempi, haluan
lopuksi esitellä myös itse konserttipaikan.
Nigulisten eli Pyhän Nikolauksen kirkon tunnistaa vanhan
kaupungin näköalapaikoilta 105 metriä korkean torninsa ansiosta. Tornin korkeus
ei vedä kuitenkaan vertoja vanhan kaupungin toisessa päässä sijaitsevalle
Olevisten kirkolle (Pyhän Olavin kirkko), jonka tornin korkeus on 123,7 m. Ja
muitakin näyttäviä torneja keskustassa kohoaa.
Kyseessä on todella vanha kirkko. Se on mainittu ensi kerran
vuonna 1316, mutta sen arvellaan olevan vanhempi. Toisen maailmansodan aikaan
se tuhoutui, onneksi arvokkaat taideteokset oli viety turvaan. Nykyisin kirkko
on restauroitu ja se toimii museona ja konserttisalina. Sen alkuperäisestä
sisustuksesta on säilynyt vuodelta 1481 peräisin oleva alttarikaappi, jossa
kuvataan Pyhän Nikolauksen elämänvaiheita. Alttarikaappi täysin avattuna on 6,5
metriä pitkä.
Kirkon arvokkain taideaarre on lyypekkiläisen taiteilijan
Bernt Notken kuolemantanssia kuvaava taulu. Alun perin se on ollut 30 metriä
pitkä ja siitä on jäljellä vain seitsemän metriä. Taulussa kuvataan kuolemaa,
joka taluttaa viimeiseen tanssiin erilaista väestönosaa paavista sylilapseen.
Kuolema käy kunkin kanssa vuoropuhelua, joka on kirjoitettu taulun alareunaan.
Lisäksi kirkossa on näytteillä keskiajan mestareiden maalaamia alttaritauluja
ja myös arvokas hopeakokoelma. Kun paavi Johannes Paavali II vieraili
Tallinnassa vuonna 1993, hän mm. osallistui Nigulisten kirkossa ekumeeniseen
palvelukseen.
Lähde: Kaurinkoski Kaarina. 6 kävelyä Tallinnassa. Moreeni 2013.
 |
| Klaaspärimäng Sinfonietta ja kapellimestari Mihail Leontjev |
 |
| oboisti Riivo Kallasmaa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti