Maanantaina alkoi Jean Sibelius -viulukilpailun alkuerät (http://www.sibeliuscompetition.fi/?LangID=5).
Seurasin ensimmäistä ja toista alkuerää Ylen Areenalla. Viulu kuuluu
lempisoittimiini. Olenhan sitä itse joskus teinipoikana soittanut. Niistä
kaukaisista vuosista minuun on jäänyt rakkaus klassiseen musiikkiin.
Ajattelin, että laitan tähän blogiini esille omat suosikkini,
pari kummastakin erästä. Muita alkueriä minulla ei ole mahdollista seurata kuin
korkeintaan puolittain. Ja on todettava, etten nytkään seurannut ensimmäistä
erää kovin intensiivisesti. Musiikki soi itse asiassa taustalla. Mutta se on
hyvä testi. Jos joku soittaa hyvin ja kiinnostavasti, niin se tarttuu kyllä
korvaan ja mieli herkistyy kuuntelemaan.
En ole lukenut tai kuunnellut kenenkään asiantuntijan
lausuntoa. Onkin mielenkiintoista nähdä, poikkeaako makuni asiantuntijoiden
näkemyksistä.
Tässä muutama linkki kilpailun verkkosivuille:
Kilpailuun osallistujista olen kuullut aiemmin Amerikan
kiinalaista Nancy Zhouta. Hän kävi viime talvena soittamassa täällä
Kuusankoskella soittamassa Mozartin viulukonserton nro 5. Vaikutuin siitä niin
paljon, että olisin jo nyt tarjoamassa hänelle finaalipaikkaa. Tekninen
taituruus on vain yksi osa viulistia. Mozartin pohjalta en osaa arvioida Zhoun
todellisia kykyjä, mutta sielujen sympatiaa se soitto kuitenkin minuun välitti.
Hän kuitenkin soittaa vasta loppupäässä, joten en pääse häntä tässä blogissani
arvioimaan.
….
Alkuerän ohjelmistoon kuuluu Bela Bartokin soolosonaatin 1.
osa, Mozartin Rondo C-Duuri (KV 373) sekä J.S.Bachia ja Sibeliusta annetun
listan pohjalta. Noista minun mielestäni Bartok paljastaa soittajasta paljon.
Se vaatii vahvaa tekniikka ja voi pahimmillaan kuulostaa värittömältä ja myös
tylsältä. Sen sijaan hyvä soittaja tuo siihen mukanaan hengen.
Ensimmäisen erän soittajista yritin syventyä kuuntelemaan kilpailun
aloittanutta tasmanialaista Katerina Nazarovaa ja venäläistä Anna Savkinaa. He
eivät kyllä kummatkaan antaneet itsestään vakuuttavaa kuvaa. Erässä soitti myös suomalainen Pekko Pulakka.
En valitettavasti siihen kovin paneutunut. Hän saattaa selvitä välieriin. Minun
sydäntä hänen soittonsa ei kuitenkaan pannut sykkimään.
Ensimmäisestä alkuerästä nostan kaksi viulistia ylitse
muiden. He ovat Lev Solodovnikov Moskovasta Venäjältä ja Friederike Starkloff
Berliinistä Saksasta. Heidän luulisin nousevan välieriin ja jopa finaaliin.
 |
| Lev Solodovnikov |
Solodovnikovilta löytyy temperamenttia. Hän näyttää paneutuneen
kilpailuun. Hänellä on oma pianisti mukana, sama säestäjä on myös toisessa
alkuerässä soittaneella Elena Tarosyanilla (niin olin katsovinani).
Omalla videolla Solodivnikov kertoo soittaneensa viulua
kuusivuotiaasta lähtien. Kultuaan ensi kerran Sibeliuksen viulukonserton hän ei
pitänyt siitä lainkaan. Nyt hän on alkanut siitä pitää ja se kuuluu Beethovenin
viulukonserton ohella hänen suosikkeihin. Videolla sympaattisenoloinen Solodivnikov
tuntui melko itsevarmalta.
Friederike Starkloff soitti heti heti Solodovnikovin jälkeen.
Heissä molemmissa näkee heti suuren
lahjakkuuden, taiteelliseen kypsyyteen pyrkivän taiteellisen otteen. Hyvän
soittajan kuulen viulun soinnista, jousen kosketuksesta kieleen välittyy
jonnekin sisimpääni se soittajan sisäinen energia.
Oikeastaan Starkloffin sielukkuus voi kantaa pitemmälle kuin
Solodovnikovin. Amatöörin vaistollani arvelen, että Sadovnikovilla tuo tekninen
puoli olisi hieman paremmin hallinnassa, painotan sanaa ”hieman”. Mutta kun
enemmän kuuntelee, niin tekisi mieleni perua sanani. Starkloff alkaa soiton
edetessä kiinnostaa yhä enemmän. Ehkä se
sielun sympatia kompensoi sitä teknistä osaamista. Aploditkin lupaavat paljon.
Hän sai yleisön joukosta myös muutaman
bravo-huudon.
Asettaisin Salodovnikovin hiukan saksattaren edelle, mutta
toivon heidän pääsevän välieriin, jotta voisin kuunnella heitä lisää.
Osanottajat kertovat lyhyellä videolla itsestään ja
suhteestaan Sibeliukseen. Jotain mielistelyä niissä puheenvuoroissa on. Mutta
olkoon. Starkloff kertoo olevansa ”lumoutunut” Sibeliuksesta kertoen sen olevan
”rehellistä, syvällistä ja värikästä musiikkia”. Ehkä hän on tätä kautta saanut jotain
lisäherkkyyttä soittoonsa.
 |
| Friederike Starkloff |
….
Toisessa alkuerässä ensimmäisenä soitti eteläkorealainen
Elly Suh. Hän on toista kertaa mukana
Sibelius-viulukilpailussa. Hän soitti mielestäni erinomaisesti, mutta ei nouse
minun listallani kärkikolmikkoon. Olisin odottanut niihin sooloviuluosuuksiin
enemmän henkeä. Nyt ne jäivät värittömiksi. Hänessä oli kuitenkin
virtuositeettia.
Seuraavana soitti kaksi japanilaista Ryusuke Suho ja Mai
Suzuki. Ryosuke Suho oli kyllä taitava mutta soitto oli tasapaksun tuntuista.
Bartokiin ei tuntunut henkeä tulevan. Soittaja tuntui hengästyvän soittaessaan.
Olisipa voinut sen energian purkaa soittoonsa. Viimeisenä kuultava Sibelius jäi
jotenkin levottomaksi. Tuntui kuin hän ei olisi perehtynyt musiikin sanoman
ollenkaan. Tämä sama koskee myös Mai Suzukin soittoa. Hänen viulussaan oli
kyllä ajoittain kaunis sointi. Mutta Mozart jäi jotenkin ”huojumaan”, jotain ”hankausta”
sen rytmissä oli. Se ei hengittänyt niin kuin tuonkaltaisen musiikin pitäisi. Hänen
viimeisenä numeronaan oli Bartok. Siinä hän tuntui etenevän kuin räiskien. Epätasaisen
vaikutelman se teki, vaikka olihan siinä toki jotain eloakin.
Seuraavana oli vuorossa Elena Tarosyan Moskovasta Venäjältä.
Ensimmäisessä numerossaan Bachin soolosonaatissa hän tuntui nautiskelevan. Hän
oli kyllä sisäistänyt jotakin musiikin ytimestä. Nopeampaan osaan edetessään
soitto selvästi hengitti. Minun korvaani Tarosyan soitti hyvin, hän on päässyt
musiikin sisäiseen rytmiin. Seuraavana oleva Mozart oli mielestäni myös hyvin kypsä
tulkinta. Ja sitten Sibelius kuulosti aivan loistavan herkältä tulkinnalta.
Tarosyanin soitosta löytyi kyllä kosketuspintaa.
Sitten oli Bartokin vuoro – ja poltetta löytyi. Sähäkkä aloitus
vei munaskuihin asti. Se oli todellista virtuositeettia. Häntä kuunnellessa tuo
sävellys tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta, ei mitään tylsyyden häivääkään.
Se oli suuri seikkailu.
Tarosyan on fyysisesti poikkeuksellisen vahva soittaja.
Voimaa ja energiaa on soitossa paljon ja hän on pystynyt panostamaan sen hienon
hallitusti musiikilliseen sisältöön.
Hän sai runsaasti aplodeja, olin kuulevinani
bravoo-huudonkin.
 |
| Elena Tarosyan |
Seuraava soittaja oli Stephen Tavani Philadelphiasta Yhdysvalloista. Hän on mielestäni hyvin
tyylikäs soittaja, rauhallinen persoonallisuus, joka on sinut oman
soittotyylinsä kanssa. Häntä on ilman muuta oikein miellyttävä kuunnella. Mikään
räiskyvä persoonallisuus hän ei tunnu olevan.
Mozart oli oikein tyylikästä soittoa. Bach oli levollinen ja
mietiskelevä. Minusta se oli hienoa tulkintaa ja osoitti soittajan kypsyyttä. Bach oli mielestäni loistava mutta Bartok ei
alkanut yhtä vakuuttavasti kuin edellisellä soittajalla Tarosyanilla. Hän
selvisi siitä mielestäni kuitenkin hyvin.
Sibelius oli tosi vahva ja dramaattinen tulkinta. Voima
jyräsi, soitto huokui sisäistä energiaa. Tämän ansiosta hän nousi toisessa alkuerässä
suosikikseni. Hän osasi siinä yllättää. Lopussa hän sai raikuvat aplodit,
vaikkei bravoota kuulunutkaan.
 |
| Stephen Tavani |
Erän viimeistä edellinen soittaja Diana Tishchenko on Ukrainasta, mutta hän
on asunut viimeiset viisi vuotta Berliinissä. Monet ehkä saattoivat laittaa
hänet suosikikseen, koska hän sai varsin runsaasti aplodeja ja bravoota kuului
enemmänkin. Minustakin hän on hyvin vahva ehdokas välierään, muttei minun
rankingissani kuitenkaan yltänyt kahden edellisen tasolle. Hän antoi itsestään
hyvin varman kuvan. En kuitenkaan löytänyt soitosta sellaista tulkinnallista
syvyyttä, että olisin nostanut hänet kärkeen.
Toisen alkuerän viimeisenä soittanut itävaltalainen Emmanuel
Tjeknavorian kuului myös eränsä parhaimmistoon. Mielestäni hänen Bartokinsa ei
ollut niin jäsentynyttä ja teknisesti hallittua kuin kolmella edellisellä
soittajalla. Muutamalla bravoolla hänetkin yleisö palkitsi.
Toisesta alkuerästä minun oli lopulta vaikea tehdä valinta.
Loppujen lopuksi nostin sieltä ylitse muiden kaksi nimeä: Stephen Tavanin ja
Elena Tarosyanin. Mutta kyllä myös Tishchenko ja Tjeknavorian sekä ensimmäisenä
soittanut Elly Suh olivat vahvoja.
,,,
Jälkikirjoitus tiistaina klo 14.00
Sattumalta näin tänään Yle Areenassa kolme esitystä. Heistä
yksi oli juuri tuo Nancy Zhou, jota olen siis kuullut aiemmin myös luonnossa.
Hän on tietysti huippuluokan viulisti ja kypsä tulkitsija, mutta minun korvaani
hänellä ei tainnut olla paras päivänsä. Soraääniäkin
olin kuulevinani. Sen sijaan hänen jälkeensä esiintynyt japanilainen Naoka Aoki,
kolmannen alkuerän viimeinen soittaja, teki minuun todella vahvan vaikutuksen. Tuntuu olevan finaalitasoa. Mutta katsotaan,
miten pieleen olen arvioissani mennyt. Ainakin yleisön reaktioista päättelen,
että muutkin ovat hänestä pitäneet.
 |
| Naoka Aoki, 23 vuotta, on soittanut viulua kertomansa mukaan 21 vuotta, eli 2-vuotiaasta alkaen |
Kommentti 26.11.
Pieleen meni arvioni, mutta mutta menköön: tuomaristo päättää. Pidän peukkuja amerikkalaisille Stephen Tavanille ja Nancy Zhoulle.
Pieleen meni arvioni, mutta mutta menköön: tuomaristo päättää. Pidän peukkuja amerikkalaisille Stephen Tavanille ja Nancy Zhoulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti