Demokratian kapea käytävä

 Acemoglu Daron, James A. Robinson: Kapea käytävä. Valtiot, yhteiskunnat ja vapauden kohtalo. Terra Cognita, 2020.

(Alkuteos The Narrow Corridor, States, Societies and the Faith of Liberty, Penguin Press 2019)

Tilasin itselleni jälleen uuden kirjan. Kyseessä on yllä mainittu yli 600-sivuinen tiiliskivi. En ole lukenut siitä vielä sivuakaan. Nyt tarkoitukseni on kertoa taustoja hankinnalleni ja avata myös tietä siihen, mitä omassa mielessäni kirjaa lukiessani varmaankin pyörii. Kirjoitukseni on siis eräänlainen kirjan pariin valmistautumisen rituaali. 

Olen suoraan sanoen hukkumassa kirjoihin, joten olen päättänyt, että hankinnalle on oltava kunnon perustelut. Nyt sitäkin enemmän, sillä kyseessä on suhteellisen hintava teos. Merkittävä seikka valinnalle on siinä, että teos on suomennettu. Siitä kustantamo ansaitsee suurkiitoksen. Englanninkielisen version läpikahlaamiseen tuskin löytäisin energiaa, kun aihepiirikin on hieman vieras. Voisin varata teoksen myös kirjastosta, mutta odottavan aika saattaa olla pitkä. Lisäksi omaan kappaleeseen on vapaus tehdä halunsa mukaan merkintöjä. Ja saanpahan lukea teosta itselleni sopivassa vauhdissa, kun ei tarvitse ajatella palauttamista.

Kirjoituksessani käsittelen muiden arvioita ja kannanottoja kirjasta ja sen aiheesta. Paljastan myös, mikä oli ostovalinnalleni ratkaiseva seikka. Teostahan on jo jonkin verran netissä mutusteltu, mikä minulle ei siis ole lopulta riittänyt. Minulle on muotoutunut kirjasta jo omia odotuksia. Samoin sen aiheesta on syntynyt erinäisiä mielikuvia, joista en varmaankaan kykene irtautumaan, vaikkei niillä olisikaan mitään yhteyttä kirjan tekijöiden ajatuksiin. Ja lisätään vielä sekin, että täysin tuoreena asiana mukaan tunkevat vielä USA:n viime päivien ja myös hetkien tapahtumat.

Ensimmäisen kerran kuulin teoksen olemassaolosta ekonomisti Tuomas Malisen suusta. Jouluaaton lähetessä hän oli YouTuben #neuvottelija-ohjelmassa keskustelemassa sivun ylläpitäjän Sami Miettisen kanssa aiheesta The Great reset, jonka voinee suomentaa ilmaisulla ”Suuri nollaus”. Keskustelu löytyy täältä. Kerron aiheesta lisää alempana. Malisen puheesta avautuu kiinnostavia seikkoja. Tuo teos oli niistä yksi. Malinen ei kirjaa paljoa esittele. Hän toteaa sen otsikossa esille tulevan perusasetelman ja tuo esille uhkakuvia. Demokratiamme on kuin kapea käytävä kahden vastakkaisen voiman puristuksessa. Toisaalta on despotismi – totalitaristinen yhteiskunta. Sen vastapuolella on taas täydellinen anarkia. Itse demokratia ja sitä tukeva kansalaisyhteiskunta on tasapainottava voima. Se on historiallisesti suhteellisen nuori ilmiö, eikä välttämättä niin vakaa, kuin saatamme luulla. Malisen puheesta ilmenee myös isänmaallisuus. Meidän oma demokraattinen järjestelmämme on kalliilla hinnalla hankittu, esi-isiemme uhrautuvan työn kautta. Siksi siitä on syytä pitää kiinni. Hän näkee sen todellisena uhkana nykyisen Euroopan unionin liittovaltiokehityksen ja talouden jyrkän velkaantumiskierteen. Globaalilla tasolla todelliseksi uhaksi on nousemassa  Maailman talousfoorumin perustajan Klaus Schwabin ajama The Great Reset. Vielä vuosi pari sitten hän näki sen puhtaana huuhaana, mutta seuratessaan viime aikaista kehitystä hän on alkanut huolestua. Kansalaisyhteiskunnan säilymisen kannalta suuri huolen aihe on myös kasvava keskuspankkien valta. Malisen näkemyksistä kerron lisää alempana.

Ensimmäisen itse kirjasta kertovan arvion luin Helsingin Sanomien verkkosivuilta, joka on kirjoitettu viime vuoden lokakuussa, tekijänä Vesa Siren.  Heti jutun otsikko ja aloitus luovat teoksesta Malisen uhkiin verrattuna poikkeavan kuvan. Kirjan ajatuksia tulkiten siinä lähdetään liikkeelle kuvaamalla pohjoismaista demokratiaamme myönteisessä valossa. Siren toteaa, että vapaus vaatii ”oikeaa valtion ja yhteiskunnan tasapainoa”. Jo ensi sanoista voi oikein henkiä suomalaisen demokratian hyvyyden ja toimivuuden. Minun tunteisiini ne maistuivat ensin lähes mielistelyltä. Toki tekstissä samalla varoitetaan vajoamasta itsetyytyväisyyteen. Sen myötä kirjoituksessa käsitellään teoksen esille tuomia historian kehityssuuntia, huonoja esimerkkejä pohjoismaisen mallin vastapainoksi. Yhtä kaikki, Siren tuo kuitenkin näkyvästi esille kirjan eittämättömän kansainväliseen vertailuun perustuvan faktan: kirjoittajien korkean arvion pohjoismaisesta demokratiasta ja samalla Suomesta.

Suomen paviljonki Shanghain maailmannäyttelyssä 2010

Käsitellessään teoksen kansainvälisiä ulottuvuuksia Siren toteaa saman kuin Malinen, että vapaus on historiassa varsin tuore ilmiö. Yhdysvaltoja käsitellessään hän palaa Suomeen, vertaillen maiden erilaista perintöä. Suomella oli jo varhain erittäin voimakas kieleen ja kulttuuriin sitoutunut identiteetti. Yhdysvalloilta se on puuttunut. Afrikasta ja Kiinasta hän tekee varmaa yhteenvetoa toimittajan ammattitaidolla. Hän nostaa esille myös nationalismin ja populismin. Minua teksti ei kuitenkaan paljolti innosta, ei varsinkaan siinä vaiheessa, kun todetaan Unkarin pudonneen tuolta kapealta käytävältä. Teos näyttäisi siis vajoavan jonkinlaisen politikointiin, jossa aivan kuin heitettäisiin pikavinkkejä demokratian eheyttämiseksi. Loppuriveistä en saa suoraan sanoen mitään otetta. Tulee jopa mieleen, onkohan tuo löytämäni nettiversio lyhennelmä varsinaisesta arviosta. Pari lukijan kommenttia kyllä kiinnostavat. Se pienikin ajatus kirjan hankinnasta, joka oli syntynyt Malisen vuodatuksen jälkeen, alkaa hälventyä.

Voisi kiteyttää niin että siinä missä Malinen jää ahdistuneeseen tilaan, jäädään Hesarin jutussa eräällä tavalla lekottelemaan tyytyväisenä vakaan demokratiamme varaan.

Seuraavaksi eteeni osui Taloustieteen professorin Mika Malirannan kirjoitus Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa. Otsikkona on Kukoistavan kehityksen kapea käytävä. En tuossa vaiheessa vielä ollut hoksannut, että tuo samainen Maliranta oli elokuussa ollut keskustelemassa Miettisen kanssa samassa ohjelmasarjassa kuin Malinen reilut neljä kuukautta myöhemmin. 

Maliranta antaa teokselle edellisestä poiketen vankkaa tiedollista pohjaa. Hän esittelee esimerkiksi Daron Acemoglun aikaisempia teoksia. Se on siis taustoittava kirjoitus. Yhtäältä kirjoitus perusteellisuudessaan etäännytti minut ajatuksesta lukea itse koko teos. Miksi tuhlata rahaa, kun Maliranta on jo yhteenvedossaan tiivistänyt tutkimuksen annin luotettavan tuntuisesti. Toisaalta kattava arvio myös lopulta vaikutti ratkaisevasti omaan päätökseeni. Kävi nimittäin niin, että kirjoituksen luettuani lähetin heti kirjatilauksen.

Ratkaiseva tekijä kirjan hankintaan oli minulle Kiinan historian käsittely. Acemogly ja Robinson tarjoavat seikkaperäisen katsauksen Kiinan poliittiseen ja taloudelliseen historiaan yli 2000 vuoden takaa tähän päivään. Maliranta taustoittaa valtion olemusta ja nykykehitystä kiinnostavasti. Hän käyttää lisäksi Kiinan suhteen vertauskuvana Thomas Hobbesin aikoinaan esille tuomaa Leviatan-merihirviötä. Se on kahleista vapaa uhka, nimenomaan Kiinassa sitä ei ole kahlittu. ”Kukoistavan kehityksen käytävälläkin” se on Malirannan mukaan elossa, mutta kahleissa. Toisella puolella käytävää odottaa puolestaan tehokas hajaannus tai puhdas anarkia.  Siinä yhteydessä Maliranta viittaa Syyrian esimerkkiin. Myös Montenegron historia mainitaan yhtenä kiinnostavana esimerkkinä. Sen asemasta ja kehityksestä tiedän vielä tässä vaiheessa tuskin mitään.

 

Hongcun South lake, Anhui Kiina

Malirannan esille nostama pohjoismaihin liittyvä ”punaisen kuningattaren vaikutus” herättää minulla epäilyjä. Kun talous kasvaa, nousee eri yhteiskuntapiireissä halu vaatia itselleen oikeuksia. Intressiristiriidoissa auttaa valtion sovittelukyky. Jos on vaara suistua käytävältä, apu tulee ns. punaisen kuningattaren vaikutus. Tässä yhteydessä annetaan suotuisa esimerkki pohjoismaiden hyvinvointivaltioiden kehityksestä. Niissä julkisen sektorin kasvu on ollut suurta, mikä on lisännyt tuon Leviatan-hirviön vapautumisen riskiä. Punaisen kuningattaren vaikutuksella tarkoitetaan panostuksia sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin sekä työehtoneuvotteluja. Ne voimistavat kansalaisyhteiskuntaa, mikä puolestaan on valtion vallan vastavoima.  

Voimistavatko lopulta panostukset sosiaaliturvaan ja julkisiin palveluihin kansalaisyhteiskuntaa toivotulla tavalla? Auttaako työntekijä- ja työnantajajärjestöjen neuvottelujen koordinointi? Maliranta viittaa von Hayekiin, josta minä en kykene sanomaan mitään. Nuo valtion kanssa tiiviissä yhteyksissä olevat järjestöt voivat kuitenkin hyydyttää muun kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuden.

Lisäksi USA:n kehityksessä on paljon huolestuttavia piirteitä. Sitä voisi pohtia laajemminkin, koska viime aikoina on leviävä anarkia ja mielivalta alkanut kokeilla oikeusvaltion rajoja ja sietokykyä. En mene nyt kuitenkaan presidentin vaalien jälkipeliin. Pysyn ehkä vakaammassa aiheessa. Siellä sosiaaliturvaa on alettu laajentaa. Siitä varottavan esimerkin löytää Matti Virenin kirjoituksesta Hyvää tarkoittavat hölmöt. Samoin tässä toisessa blogitekstissä käsitellään samaa aihetta. Viren tuo esimerkin Kaliforniasta ja toisaalta Texasista. Kaliforniassa toimivat USA:n suurimmat teknologiayritykset ja asuvat rikkaimmat ihmiset. Elintasoerot ovat kuitenkin valtavat, koska siellä asuvat myös kaikkein köyhin väestön osa. Siellä on suuri julkinen sektori ja kireä verotus, paljon siirtolaisia. Siellä on myös kunnianhimoinen ilmasto-ohjelma rajoituksineen, mikä syö julkisia varoja. Samalla sosiaaliset ongelmat ja turvattomuus ovat lisääntyneet. Kaikki tuo on kuitenkin aiheuttamassa sen, että se maksava väestön osa – keskiluokka – on katsonut parhaaksi muuttaa muualle, mikä puolestaan vain lisää talouden epätasapainoa.  Kohdemaana muuttajille on Texas, joka on Virenin mukaan vapaan markkinatalouden mallimaa. On kyllä aiheellista pohtia, millaiseen murrokseen maa on ajautumassa.

Itse olin vajaat kuukausi sitten pallolaajennuksessa, josta olen kirjoittanut tähän blogiini oman erityisen jutun. Kirjoitin viestin eräälle amerikkalaiselle ystävälleni, jossa kerroin melko yksityiskohtaisesti oman sairaskertomukseni ja sairaalakokemukseni. Hän vastasi ja kiitti antaen samalla ylistyssanoja meidän korkeasta terveydenhoidon tasosta. USA:ssa pohjoismaita pidetään käsittääkseni korkean sosiaaliturvan ja terveydenhuollon mallimaana.  Vaikka sielläkin on menty eteenpäin, niin meihin verrattuna ollaan - Vireniä lainatakseni -  vielä ”valovuoden päästä”. Onhan meilläkin kyllä ongelmamme, ei kannata liikoja rehvastella. Tämä ystäväni asuu Coloradossa. Sen taloudesta en tiedä yhtään mitään.

…

Ja kuten yllä jo totesin, aivan sattumalta havaitsin, että Maliranta on ollut Sami Miettisen vieraana elokuussa. Keskustelun otsikkona on Talouskasvu ja instituutiot ja se avautuu täältä. Itse asiassa se on hyvin antoisa keskustelu nimenomaan siltä kohdin, kun käsitellään Acemoglun ja Robinsonin teosta. Maliranta osoittautuu hyvin valppaaksi keskustelijaksi. Lisäksi hän tuntee erittäin hyvin Acemoglun aiemmat tekstit. Niistä hän mainitsee yhtenä kiinnostavana esimerkkinä kirjoituksen Italian mafian kehityksestä.

Minulle erityisen miellyttävää on kuulla, että Maliranta kehuu erityisesti teoksen Kiina-analyysia. Siinä käsitellään imperiumin kehitystä hyvin pitkällä aikavälillä. Maliranta toteaa, että hän myös itse omissa pohdinnoissaan mielellään tutkailee talouskasvua evolutiivisesti alkaen pelokkaista reviiriään puolustavasta apinasta. Siitä ajasta on menty eteenpäin ainakin sinä mielessä, että enää ei syrjäytyvän ”uroksen” tarvitse pelätä tulevansa tapetuksi.

Xinjiang, Kiina

Voisin poimia yhden aiheen pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta käydystä keskustelusta. Malirantakin korostaa, että teoksen mukaan pohjoismainen malli on osoittautunut kansainvälisessä tarkastelussa parhaaksi. On kovat veroasteet mutta siinä hyödynnetään markkinoita. Se on ns. pehmeää kapitalismia (soft capitalism), joka on lyhyellä aikavälillä hyötyseikka. Mutta aivan korkeimmalle Acemoglu ei kuitenkaan pohjoismaita nosta. Ne ovat kyllä innovatiivisia, monenlaisia asioita on kehitelty ja viety eteenpäin. Kuitenkin radikaalien innovaatioiden syntymiseen tarvitaan ”raakaa kapitalismia”, millä hän tarkoittaa Yhdysvaltain kaltaista järjestelmää. Pohjoismaat ovat Malirannan ilmausta lainaten kuin vapaamatkustajia. Ne käyttävät hyödyksi isoja keksintöjä kehitellen pehmeässä kapitalistisessa järjestelmässään uusia sovelluksia. Malirannan mielestä Acemoglun töissä on aiemmin vähäteltykin sitä, kuinka radikaaleja innovaatioita pohjoismaissa on tuotettu. Mutta myöhemmin hänen mukaansa kanta on lieventynyt.

 Keskustelun lopussa on keskustelua tyytyväisyydestä ja onnellisuudesta. Iso julkinen sektori on tyytyväisyyden mittari. Keskustelussa palataan myös innovatiivisuuteen. Malirannan mielestä ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha on innovatiivisuuden kannalta hyvä idea. Ihminen uskaltaa ottaa riskejä myös työpaikkaa valitessaan, kun tietää, että epäonnistuessaan hän pystyy kuitenkin selviytymään ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ansiosta.

Aivan keskustelun lopussa tunnelma on suoraan sanoen katossa. Maliranta muistaa vielä lähettää jopa terveisiä eräälle miesten yhteiselle tuttavalle.

…

Juttuni voisin oikeastaan lopettaa tähän. Avaan lopuksi kuitenkin Tuomas Malisen näkemystä ja liitän mukaan hieman myös omaa pohdintaa. Malisen näkemyksiä löytyy sosiaalisesta mediasta aivan riittävästi ja autenttisemmin.

…  

Nyt vastaani tuli myös aivan tuore keskustelu. Tässä on siitä aivan tuoretta selostusta, jonka liitän tähän väliin juttuani viimeistellessä. Se on Heikelän&Koskelon YouTube-sivulta. Se löytyy täältä. Siinäkin Malinen kertoo Acemoglun ja Robinsonin kirjasta (alkaen 32 minuutin kohdalta), itse asiassa entistä hiotummin ja vapautuneemmin, toki myös tiivistetymmin. Malinen vaatii siinä kansalaisyhteiskunnan vastaiskua. Hänen mukaansa nyt pandemian aikana yritetään lamauttaa kansalaisyhteiskunnan toiminta. Se aukaisee samalla ovet valtion suurelle haltuunotolle. Varoituksen sanoissa hän viittaa Kiinaan, jossa on menty yhä enemmän valtiojohtoisuuteen. Valtion keskuspankin aseman vahvistuminen - kaiken taloudellisen vallan keskittyminen sen käsiin - voi viedä kohti laajempaa kontrollia. Kiina on varoittava esimerkki. Siellä on yhteiskuntaa kritikoivien henkilöiden varoja alettu jäädyttää.  

Tuota keskuspankin vallan keskittymiseen sisältyy digirahaan siirtymisen vaihe, jolloin jokaiselle kansalaiselle perustetaan keskuspankkiin oma tili. Se mahdollistaa laajan manipuloinnin ja hyväksikäytön, myös poliittisen. Vaikka aikomukset voivatkin olla hyviä, niin vallan keskittyessä totalitaristinen kehitys mahdollistuu.

…

Palaan neuvottelija-sivun keskusteluun.

EU:n koronapakettina kaupiteltava elpymispaketti on Malisen mielestä suora tie liittovaltiokehitykseen. Sen perimmäisenä tarkoituksena on siirtää kansallista päätösvaltaa EU:lle. Sitä siis tehdään pandemian varjolla. Paketin todellisena tavoitteena on pitää Italia ja Espanja hinnalla millä hyvänsä mukana eurossa. 

Mennään yllä mainitsemani Maailman talousfoorumin esittämään The Great Reset -visioon. Siitä Klaus Schwab on kirjoittanut myös samannimisen kirjan (jota en kyllä aio hankkia). Sen luomisen taustalla on maapallomme tulevaisuutta uhkaava ilmastonmuutos. Alun perin on kyllä haluttu korostaa vahvan kansalaisyhteisön merkitystä ja yritysten vastuun lisääntymistä. Toki olen ymmärtänyt, että Malinen ei väheksy lainkaan ilmastonmuutoksen uhkaa. Hän ei kuitenkaan niele talousfoorumin ja sen perustajan Klaus Schwabin visiota.  Hän tiivistää, millaisessa yhteiskunnassa elämme vuonna 2030: ” You will Own Nothing and You will be Happy” (”Et omista mitään mutta olet onnellinen”). Tuodaan esille kauniita ideoita, todellista unelmahöttöä. Siinä trendissä valtion rooli aina kasvaa. Se johtaa ja koordinoi. Kaikkea hallinnoi ”jokin entiteetti” (Malisen käyttämä sana). Kansalaiset eivät omistaisi mitään. Me vuokraisimme palveluja, emme siis ostaisi mitään.

Oudoltahan tuo vaikuttaa. Niin Malinenkin vielä naureskeli asialle vuosi sitten. Nyt kun hän on alkanut tajuta, että Schweb ja hänen kumppaninsa ovat tosissaan, hän on herännyt.

Malinen luo eteemme kehitysnäkymiä. Tuon murroksen alkuvaiheessa on tavoitteena nollata kaikki velat. Se ei kuitenkaan ole niin ruusuinen ajatus, kuin ensi alkuun vaikuttaisi. Malisen mukaan tarvitaan kuitenkin jotain vastineeksi.  Niitä ovat meidän säästömme, ja sen jälkeen omaisuutemme. Taustalla olisi siis yksityisen omistusoikeuden poistaminen. Me kansalaiset alkaisimme siis elää jollekin instituutiolle, jolta me vuokraisimme palveluita. Tällaiset ajatukset voivat tuntua absurdeilta mutta Malinen kehottaa tutustumaan Maailman talousfoorumin ajatuksiin.

Kaikki kansallisissa kehyksissä ennen toiminut valvonta ja yksilöihin liittyvä tarkkailu siirtyisi kansainväliselle taholle. Tähän ideaan istuu esimerkiksi pääministeri Marinin ehdottama Euroopan laajuinen sairauskortti. 

Malisen mukaan ensi vuosi tulee olemaan ratkaiseva sen suhteen, miten noita Maailman talousfoorumin linjauksia aletaan viedä eteenpäin. Malinen varoittaa fasismista. Ja hän myös antaa sille määritelmän. Lähtökohtaisesti se on yritysmaailman ja valtion täydellinen liitto, jossa valta keskitetään eliitille ja yksilön vapaudet uhrataan yhteisen hyvän puolesta. Tätä Maailman talousfoorumi Malisen näkemänä ajaa.

Itse näkisin, että erilaisten konsernien ja suuryritysten on ainakin helpompi laajentaa toimintaansa, kun sopimuksia ei tarvitse tehdä erikseen kunkin kansallisvaltion kanssa. Ne kykenevät kyllä sopeutumaan myös yhä laajenevaan hallinnolliseen sääntelyyn, jota yhä kasvava byrokratia-armeija kyllä itselleen varmasti keksii. Siitä taas seuraisi, että kansallisesti ja alueellisesti toimivilta keskisuurilta ja pienyrityksiltä viedään lähes tyystin toiminnan edellytykset.

Mielestäni Malisen huoli on otettava vakavasti. Toki kritiikkiäkään ei saa unohtaa, mutta uhkia on uskallettava nostaa esille. Demokratiamme ei ole mikään vahvan kansalaisyhteiskunnan aktiivisuuden varassa etenevä idyllinen polku.  Se on alkanut muistuttaa kuluneiden köysien varassa olevaa riippusiltaa, josta voimme luiskahtaa syrjään tai jopa rotkoon.  Ei siis ole aihetta mihinkään itsetyytyväisyyteen. Mutta meillä tavallisilla pulliaisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin pysyä valveilla ja seurata samalla Martti Lutherin esimerkkiä. Jos tiedän, että huomenna tulee maailmanloppu, niin tänä päivänä pystytän vielä omenapuun.

Nyt alkanut vuosi 2021 on kehityksemme kannalta tärkeä. Se näyttää, millaiseen suuntaan me demokratian kapealla käytävällämme alamme edetä.

Timo Vihavainen on kirjoittanut jokin aika sitten blogissaan arvion Anne Applebaumin kirjasta Demokratian iltahämärä (täällä). Hän arvostelee sitä asenteellisuudesta. Tekijän puoluekantaisuus paistaa teoksesta lävitse, mistä syystä hän ei pidä sitä syvällisenä analyysina. Seppo Oikkonen on kommentoinut tekstiä tuttuun tyyliinsä napakasti. Hän toteaa, että nykyihmiset kaipaavat kovasti ”varmuutta” tarjoavia kirjoittajia. He yrittävät pätevöittää itseään noilla visioillaan. Hän itse kaipaa kirjoja, jotka jättävät lukijansa epävarmuuden ja hämmennyksen tilaan.  Tuota minäkin toivoisin. Ihmisen psyyke on kuitenkin raadollinen. Se hakee turvaa keinotekoisesta varmuudesta. Valtamedia on omassa agendajournalismissaan ”varmuuden” äänitorvi. Tuomas Malisen ja hänen pelastusrahastonsa (katso pelastusrahasto.fi) on nykyisin täydessä uutispimennossa. Valtamedia ei kaipaa sanomansa kyseenalaistajia. Onneksi sosiaalinen media vielä toimii.

…

Hypähdin jo hyvin kauas Acemoglun ja Robinsonin kirjasta. Se oli minulta myös jonkinlainen purkautuminen alkaneen vuoden uhkakuvista. Nyt kun pääsen kirjan pariin, niin palaan kiltisti ruotuun. Katsotaan sen jälkeen, onko minulla siitä mitään kerrottavaa. Luulisin, että ainakin Kiinaa käsittelevät sivut luen huolella.

Hongcunin kylä, Anhui.