Venäjän kansallisrunoilija Aleksandr Sergejevitš Puškin
kuuluu vakioaiheisiini. Olen hänessä jatkuvasti jollain lailla kiinni.
Esimerkiksi vastikään luin erään artikkelin, jossa käsiteltiin Puškin-myyttiä
Neuvostoliitossa, mm. sitä miten Puškin muokkautui palvelemaan eri aikoina
palvelemaan aikansa poliittisia tavoitteita. Osallistuihan hän omalla tavallaan
jopa Suureen isänmaalliseen sotaan natsi-Saksaa vastaan; oli jopa hänen nimeään
kantava hävittäjälentokone, joka ylsikin sittemmin taisteluissa suuriin
urotöihin. Nyt pysyn kuitenkin meidän ajassamme. Käväisin nimittäin viime
viikolla Pietarissa ja valitsin yöpaikakseni (yllätys-yllätys!) hotellin nimeltä
Happy Pushkin, eli venäjäksi Счастливый
Пушкин. Hotelli on saanut nimensä siitä, että itse Aleksandr
Sergejevitšin kerrotaan siellä aikoinaan asuneen. Kotisivu löytyy osoitteesta http://www.happypushkin.ru/. Sen kun
avaa niin oitis alkaa soida ainakin minulle hyvin tuttu säveltäjä Georgi
Sviridovin Puškinin teoksiin perustuvan orkesterisarjan osanen. Ja hotelli oli
minunlaiselle varsin sopiva. Sen on pieni ja kodikas, nimestään huolimatta
vaatimaton. Lisäksi se sijaitsee vanhassa rakennuksessa, johon kätkeytyy oma
historiansa, jota on osattu vielä hyödyntääkin. Tuo ei merkitse, että olisin kaikkeen täysin
ihastunut. Käytävien ja portaikon runsaslukuiset Puškin-kuvat ja räikeillä
väreillä maalatut seinät luovat kyllä paikkaan tunnelmaa, mutta yleisvaikutelma
tuntuu puhtaalta kitschiltä, jossa jonkun mielestä saatetaan liikkua
mauttomuuden rajamailla. Toisaalta ymmärrän niin, että tuossa runsaudessa ja
värikkyydessä on tietoisesti oltu yliampuvia ja imeliä. Ollaanhan maassa, jossa
Puškinia on rakastettu yli kaiken, mutta palvonnassa on sorruttu sen kaltaisiin
liiallisuuksiin, jossa sivusta seuraaja ei välillä tiedä, itkeäkö vai nauraa. Happy
Pushkin -hotellissa tuo liioittelu ja turha makeilu ei tunnu enää pelkältä
tahattomuudelta. Ehkä onkin ollut tarkoitus kiusata tosikkoja. Hekin voivat nyt
unohtaa tiukkapipoisuutensa ja asettautua muutamaksi hetkeksi Aleksandr
Sergejevitšin fantasiamaailmaan. Sen jälkeen voi olla ihan raikastava kokemus
löytää kuvien takaa se oikea runoilija ja persoonallisuus.
Uskallan käyntini jälkeen ehdottaa, että hotelli voisi vielä
räikeämminkin käyttää hyväkseen runoilijamestariin liittyviä mielikuvia.
Sellaisella imagolla paikka saisi lisää huomiota. Esimerkiksi muuten
miellyttävän oloinen hotellin ravintola saisi huomattavasti lisää väriä, jos
vaikka runoilija olisi sen menussa jotenkin huomioitu.
Hotellin jakamien tietojen mukaan Aleksandr Sergejevitš asui
talossa lokakuusta 1831 toukokuuhun 1832. Tuolloin hän oli juuri avioitunut.
Hän työskenteli valtion virkamiehenä ja siitä hyvästä hän asunnonkin taisi
saada. Tuo sivusto kyllä kertoo, että
hotelli sijaitsee Nevan rannalla Anglijskaja-rantakadulla (Английская набережная). Tullessani
hotelliin yritin mennä sitä kautta sisään, mutta löysin tyhjän ja pölyttyneen
hotellin vastaanoton, josta nousi leveä portaikko ylös vasemmalle uljaasti
kaartaen kuin komeassa palatsissa ikään. Portaikon takaa löysin vartijan, joka
ystävällisesti neuvoi hotellin uuden sijainnin. Pääsin sinne sisäpihan kautta.
Piha oli ahdas talojen ympäröimä vastenmielisesti tuoksahtava paikka, jonka
vallanneet pari leikkivää kissanpoikaa keskeyttivät touhunsa minut nähdessään.
Uusi ”Onnellinen Pushkin” löytyi edellisen kanssa samansuuntaiselta
Galernaja-kadulta (Галерная улица).
Jäin aluksi miettimään, kummassa talossa runoilija mahtoi asua. Uuden paikan seinällä
oleva kyltti kertoo runoilijan asuneen siinä, joten uskotaan sitä eikä
problematisoida asioita turhaan.
Hotellista ja sen henkilökunnasta minulle jäi miellyttävä kuva.
Paikan nimi on ilmiselvästi luonut henkeä myös siellä työskentelevään
nuorekkaaseen porukkaan. Ei vierailuni siellä varmaankaan jäänyt viimeiseksi
kerraksi. Paikka oli suhteellisen huokea, siisti, vuode mukava ja aamiainenkin
maistui. Sisustuksessa oli pysytty tyylille uskollisena. Ja kaiken kaikkiaan rakennuksesta
huokui historian lehtien havina. Huoneeni muodostui eteisestä, pitkästä
käytävästä ja muutaman neliön huoneesta, jossa oli varsin vankkatekoinen vanhantyylinen
sänky, upea piironki ja kaksiosainen ovi naapurihuoneistoon, joka oli kuitenkin
lukittu. Ikkunasta oli näkymä Galernaja-kadulle. Seurasin siitä aamuvarhaisella
työhönsä käveleviä kaupungin asukkaita.
Kuvasarja hotellista:
 |
| Huoneeni |
 |
| Suurimman vaikutuksen tehnyt maalaus hotellin porraskäytävän seinällä |
 |
| Hotellihuoneeni piironki |
Paikka on ihan kaupungin ydinkeskustan kupeessa. Iisakin
kirkolle pääsee jalan noin kymmenessä minuutissa. Monet matkailijat pitävät
varmaan huonona puolena sitä, että etäisyys lähimpään metroon on turhan pitkä.
Toisaalta komeita rakennuksia ihaillessa tajuaa, että ollaan historiallisen
Pietarin ytimessä. Ympäristössä on komeita palatseja ja muitakin
historiallisesti mielenkiintoisia rakennuksia. Tosin monet kaipaavat
kunnostusta, mutta eihän kaikkeen ole varaa. Lähistöllä on laivatelakka ja lähes
kivenheiton päässä uinuu salaperäinen Uuden Hollannin saari (https://fi.wikipedia.org/wiki/Uusi_Hollanti).
Se on kanavien ympäröimä varhaisen klassisismin mukainen
teollisuusarkkitehtuurin muistomerkki, jonne ei toistaiseksi ole pääsyä. Sitä
yhä vielä kunnostetaan ja toivoisin pääseväni siellä joskus vierailemaan. Yllä
oleva linkki kertoo, että se avataan yleisölle ensi vuonna. Kun nyt yritin aamukävelylläni
kurkkailla hyvin suojatulle alueelle, niin mieleen nousi epäily. Kovin
keskeneräiseltä kunnostus vaikuttaa.
Nyt lähestytään jo otsikon aihetta. Hotellissa on yksi seikka,
jonka vuoksi Pietarista yöpaikkaa kaipaava Puškin-fani ei voi sitä kiertää. Huoneet
on nimittäin nimetty runoilijan elämään jollain lailla liittyneiden henkilöiden
mukaan. Käsittääkseni kyse on pelkästään Puškinin naisista. Hotellihuoneessa olevasta
kansiosta löytyy tarkempaa tietoa kyseisen huoneen nimikkohenkilöstä.
Minun huoneeni nimi oli Sofia (Софья). Juttuni alussa on valokuva oveni kyltistä. Alkuun se ei kertonut minulle
yhtään mitään, ja kun sain tietää, että kyse oli naisesta nimeltä Sofia (Sonja)
Suškova (Сушкова), en ollut
sen viisaampi. Huoneessani pääsin sitten tutustumaan Sonjaan tarkemmin. Kyse ei
ollut mistään ns. yhden illan naisesta, mutten mene takuuseen etteikö hän
kuitenkin eräänlainen lihallisen himon ruumiillistuma olisi ollut. Kutsun häntä
tästä eteenpäin tuttavallisesti Sonjaksi.
Sonja on runoilijan varhainen rakkaus. Häneen liittyvä
muisto on kaunis, ylevä ja poeettinen. Puškinia alkukielellä lukeva voi
tutustua häneen vuonna 1815 kirjoitetussa pitkässä runossa Kirje Judinille (Послание к Юдину). Runoilija
oli tuolloin 16-vuotias ja P.M. Judin oli runoilijan kouluaikaisia ystäviä. On
kuitenkin heti lisättävä, että Sonjan ja Aleksandr Sergejevitšin suhteessa on
kyse aikaisemmasta tuttavuudesta. ”Varhainen rakkaus” tapahtui runoilijan
ollessa mahdollisesti vasta 6-vuotias. Runossaan hän palaa lapsuuden
muistoihin.
En malta olla tekemättä pientä
sivuhuomautusta. On hassu yhteensattuma, että myös tämä viime viikon tekstini (http://perttueemeli.blogspot.fi/2015/07/16-vuotias-tappaa-luokkatoverinsa.html)
käsittelee 16-vuotiaan koulupojan touhuilua. Ajassa on vain 200 vuoden ero.
Yhtenevyyksiä niissä kyllä yllättäen löytyy. Molempina aikoina nähtiin
tärkeäksi puolustaa omaa kunniaansa. 200 vuotta sitten se toteutettiin
”sivistyneesti” kaksintaisteluna. Kiellettyhän se virallisesti oli, mutta yhtä
kaikki sen toteutuksessa oli tiukat säännöt, joilla pidettiin
kontrolloimattomat tunnepurkaukset kurissa. Nykyään tunteita sitten puretaan
aseiden ja pommien avulla antamatta vastapuolelle mitään ihmisarvoa.
Minun kirjassani tuo runo on kuusi sivua pitkä, josta vain
yhden sivun verran käsitellään Sonja Suškovaa. Olen siitä suomentanut
katkelman, tarkalleen ottaen kohdan, jossa runoon ilmestyy Sonjan hahmo. Siihen
voitte tutustua hieman edempänä.
Kuten jo totesin, runossa ei käsitellä suoraan teinipojan
rakkausongelmia, vaan mennään varhaisempiin aikoihin. On laskettu, että Puškinin
on täytynyt olla 6 – 9 –vuotias Sonjan tavatessaan. Mistään rakkaussuhteesta ei
toki tuolloin ollut kyse. Runossa lapsuuden muistot nousevat ajatuksiin
unikuvina ja siinä Sonja ilmestyy runoilijan mielikuviin rakastettuna.
Vaikuttaisi siis ensi tuntumalta, että kyse on teinipojan unelmoinnista.
Runossa nousee mieleen kyllä muitakin asioita kuin rakkaus. Joka tapauksessa
toiveista ja haaveista on kyse. Ne nousevat pintaan lapsuuden muistoista.
Niissä runoilija palaa Moskovan aikoihin, jolloin hän vietti kesiään kaupungin
lähistöllä Zaharevon kylässä isoäitinsä Maria Hannibalin kesäpaikassa.
Selostan seuraavassa jutun, jonka löysin hotellihuoneessani
olleessa kansiossa. Siinä saattaa olla käännöksen tuntua, mutta olen kuitenkin
pyrkinyt vapaamuotoiseen kerrontaan. Tarinan näkökulma on omanlaisensa. En nyt
jälkeenpäin asiaa tutkittuani pidä sitä täysin oikeana. Silläkin on vain
tehtävänä vahvistaa runoilijasta luotua myyttiä.
…
Sonja Suškova oli tyttö, joka ensimmäisen kerran herätti
Pushkinin sielussa tietoisesti rakkauden tunteen. Kyseessä on se, mitä
yleisesti kutsutaan ”ensirakkaudeksi”. Runoilijan jäämistöön kuuluvassa
omaelämäkertahahmotelmassa runoilija kutsui sitä ”varhaiseksi rakkaudeksi”.
Mitä tuo varhainen tarkoittaa? Puhuttaessa rakkaudesta Suškovaan, kyse on
vuosista 1805 – 1809, jolloin Pushkin oli 6-10-vuotias. Elämäkertahahmotelmassa
tarina Sonjasta liittyy Leo-veljen syntymän jälkeiseen aikaan (1805).
Todennäköisesti kyse on ajasta heti syntymän jälkeen, jolloin Aleksandr
Sergejevitš oli 6-7-vuotias. Tutkija M. Tsjavlovski liittää tähän kontekstiin
Puškinin vuonna 1935 ilmestyneen artikkelin Byron,
jossa puhutaan Lordi Byronin varhaisesta rakastumisesta. Siinä kerrotaan, että
Byron rakastui ensi kerran kahdeksan vuoden iässä ja tuo rakkauden kohde oli
17-vuotias tyttö Mary Duff. Puškin liitti artikkeliinsa lainauksen Byronin
päiväkirjasta. Sen piti selventää varhaisen rakastumisen psykologiaa. Lainaus
on yllättävän pitkä, kun ottaa huomioon, että monissa muissa kohdin artikkeli
on jäänyt vain hahmotelman luonteiseksi. Ei nähtävästi ole mikään sattuma, että
Puškin on liittänyt kirjoitukseensa noin laajan sitaatin.
”Viime aikoina olen ajatellut
paljon Mary Duffia. Niin kummalta kuin se kuulostaakin, olin rajattoman
uskollinen ja syvästi sidoksissa tuohon neitoon, iässä jolloin en voinut kokea
intohimoa enkä edessä ymmärtänyt, mitä se merkitsee. Mutta kuitenkin se oli
intohimoa! Se jälkeen olen ollut rakastunut viitisenkymmentä kertaa; mutta
kuitenkin muistan kaiken mitä puhuimme, muistan hellyyden osoituksemme, hänen piirteensä,
minun omat tunteeni, unettomuuteni ja sen, miten kiusasin äitini sisäkköä
pakottaessani häntä kirjoittamaan Marylle minun nimissäni…. Muistan myös meidän
kävelyretkemme ja sen kokemani autuuden istuessani Maryn vieressä
lastenhuoneessa… Hänen pikkusiskonsa leikki tuolloin nukeilla, kun me
samanaikaisesti vakavissamme flirttailimme keskenämme.
Kuinka tuo tunne saattoi puhjeta
minussa niin varhain? Mikä oli sen alku ja syy? Minulla ei ollut vuosikausiin
sen jälkeenkään mitään käsitystä sukupuolten eroista. Siitä huolimatta olin
sieluntuskineni rakastunut tuohon tyttöön niin vahvasti, että minut valtaa
joskus epäilys, olenko sen jälkeen pystynyt lainkaan rakastumaan. Jokin aika sitten muistot Marysta palautuivat
mieleeni. Kuinka lumoavana hänen hahmonsa onkaan säilynyt mielessäni!”
Eurooppalaisessa perinteessä Jean-Jacques Rousseaun ja
Venäjällä Leo Tolstoin aikoihin asti lapsuutta ei pidetty itsenäisenä tai
sinällään arvokkaana vaiheena ihmisen kehityksessä. Pikemminkin se käsitettiin
valmistautumiseksi aikuisuuteen, eräänlaiseksi ”oppimisvaiheeksi”. Niin muodoin
lapsella ei voinut olla omaa tapaa kokea maailmaa… Toki 1900-luvulla Freudin
jälkeen tällainen ”kummajaisuus” ei enää herätä ihmetystä. Luoville neroille
ovat varhaiset eroottiset kokemukset olleet sangen tyypillisiä.
Sonjan Puškin kohtasi ns. lasten tanssiaisilloissa, joissa
yhtenä järjestäjänä olivat Sonjan omat vanhemmat. Kun hän sitten muutti
Pietarin lähelle Tsarskoje seloon ja alkoi opiskella Keisarillisessa lyseossa,
niin yhteydet Suškovan perheeseen ja nimenomaisesti Sonjaan lakkasivat. Ja
yhtäkkiä 16-vuotiaan runoilijanuraansa aloittelevan Aleksandr Sergejevitšin
säkeissä nuo muistot heräsivät. Tuntuisi, että se nousee mieleen ilman mitään
erityistä syytä.
Runo Kirje Judinille
(Послание к Юдину) on itsessään
eräänlaista menetetyn ajan etsintää, yritystä fantasioida valoisia muistoja
lapsuudesta ja projisoida niitä tulevaisuuteen. Runossa on Zaharevon kylää
ylistäviä säkeitä, jossa tuleva runoilija vietti lapsuutensa kultaisia kesiä.
16-vuotiaan luomuksessa Zaharevon puutarhassa ei kulje enää
pikkupoika, vaan Moskovan uuvuttama runoilija, joka maistelee luonnon rauhaa
vuosisataisen tammen juurella Horatiuksen ja Jean de La Fontainen teokset
seuranaan ja antautuu filosofisiin huvituksiin illalla takan ääressä.
Sitten kuva yhtäkkiä muuttuu. Tähän unen lakien mukaan
luotuun maailmaan astuu hahmo lapsuudesta – Sonja Suškova, muttei enää
tyttösenä, vaan hehkeänä rakastettuna. Kuin taikalyhdystä kuvat välkkyvät
runoilija edessä haaveita paljastaen kadoten sitten pois kuin varjot aamun
sarastukseen.
 |
| Isoäidin kartano Zaharevossa |
 |
| Zaharevossa oleva muistomerkki Pushkinista isoäitinsä kanssa |
…
Liitän tähän yhteyteen suomentamani runokatkelman.
Kerro ystävä sydämen
haavettako on ystävyys, rakkaus?
Huolista vapaana riehakkaana
olen saanut vaeltaa ruusuisen tieni.
Sydämen seesteessä viattomassa
en rakkauden piinaa oo tuntenut,
ovat lipuneet päivät päivien perään.
Missä jäljet on varhaiset lapsuuden?
On ihana ikä taakse jäänyt
ovat kuihtuneet kukat ensimmäiset.
Ei enää sydän riemusta räisky.
Hennossa hahmossa perhosen,
joka pyörii ilmassa lepattaen
rauhaisan illan henkäilyssä.
Oudon levottomana
hehkun, kyden, polttaa veri
ja äänellä sydämen tuntemalla
kertoo se tunteista hellistä…
Tytön ajalta kultaiselta
vuosilta suloisen lapsuuden
sinutko näen, katseesi syvän
sydämen ystävän, Suškovan rakkaan?
kaikkialla sä kanssani kuljet
on seuranain kuvasi suloinen
hämyssä keskiyön masentavassa
hetkissä kultaisen sarastuksen
odottaa varjoisan puistotien päässä
ilta-aikaan hiljaiseen.
Aatoksissani raukeissa
yksin sinut edessäin näen
et saalilla oloa kohenna
on katseesi alas painunut
poskilla kaino rakkauden hohde.
Hiljaista on; kuutamo siintää
poppeli synkkänä kahisee…
Lopetan katkelmani tähän. Syy liittyy käännösongelmiin. Tästä eteenpäin
tunnelma kiihtyy. Rakkauden ja läheisyyden tunne voimistuu, tulee jonkinlainen
huipennus, joka sitten päättyy masentavaan toteamukseen, että kaikki olikin
vain unta. Tämä on nykymitassa 16-vuotiaalta yllättävän kypsää tekstiä matkasta
kohti lapsuuden muistoja. Todettakoon, että tytön nimen kohdalla on jossakin
versiossa ollut pisteitä. Voisiko olla, että runoilija on hapuillut muististaan
tytön sukunimeä?
…
Palaan vielä tuohon hotellin Sonjasta kertovaan kansioon.
Sen lopussa kerrotaan vähän myös itse Sonjasta. Tuon runon jälkeen Puškin ei
Sonjaan enää kajoa. Hänestä ei ole runoilijan tuotannossa enää mitään mainintaa
eikä heidän kohtalonsa enää käyneet yhteen. Itse tytön elämä kulki koruttomasti
eteenpäin. Itse asiassa hänestä tiedetään kovin vähän.
 |
| Aleksandr Pantšulidzev |
Sofja Nikolajevna Suškova syntyi vuonna 1800. Hän meni
vuonna 1818 naimisiin itseään kymmenen vuotta vanhemman Aleksandr Aleksejevitš
Pantšulidzevin kanssa (Александр Алексеевич Панчулидзев), joka sittemmin nousi
merkittävään virkaan Penzan kuvernööriksi. Perheeseen syntyi neljä poikaa.
Sonja kuoli vuonna 1848. Hänen miehensä eli sen jälkeen vielä 11 vuotta.
Kirjoitus jatkaa vielä myytillä hehkuttelua todeten, että
Puškin ikään kuin tietoisesti olisi pyrkinyt häntä välttelemään, jotteivät
poeettisena säilyneet muistot hälvenisi. Tähän liittyen viitataan Lordi
Byroniin, joka omalta osaltaan tunnusti, että hän pelkää tavata Mary Duffia
uudestaan juuri noiden runollisina säilyneiden muistojen vuoksi.
…
En lopeta Sonjan käsittelyä vielä tähän. Yritin ottaa selvää,
onko Juri Tynjanov romaanissaan Nuori
Puškin (Юрий Тынянов, Пушкин) nostanut esille Aleksandr-pojan ja Sonja
Suškovan suhdetta. Tilanteita Zaharevon kylässä ja muuallakin oli monenlaisia,
mutta enpä tullut huomanneeksi viittauksia Sonjaan kuin yhdessä kohdassa. Sekin
on niin epämääräinen näky, että luulen Tynjanovin laittaneen sen vain runon Kirje Judinille velvoittamana, ikään
kuin vakuuttaen, että kyseessä on vain todellisuusperää vailla oleva näky. Itse
asiassa tilanne on erilainen, mutta pienen Aleksandr-pojan eroottisista
taipumuksista se kertoo. Laitan alle kopiot parista suomennoksen sivusta
(kääntäjänä Antti Inkinen). Kohtaus alkaa sivulta 151 ja jatkuu seuraavan sivun
ylälaitaan. Yllättävä irrallinen välikohtaus se joka tapauksessa on. Kuvaavaa
on myös se, että siinä pikku-Aleksandr hapuilee muististaan naisen nimeä.
Sen sijaan Puškin-tutkija, semiootikko Juri Lotman ottaa runoilijan
elämäkerrassaan aivan selkeästi kantaa Kirje
Judinille –runoon ja välillisesti näin myös Suškovan tapaukseen.
Lotmanin mukaan Puškin pyyhki elämästään pois
lapsuusvuotensa. Hän on muistellut lapsuudestaan vain kouluvuosiaan Keisarillisessa
lyseossa, jonne hän siis meni Moskovasta 11-vuotiaana. Varhaisemmat ajat hän on
pyyhkinyt elämästään pois. Tämä on yllättävä väite, kun ottaa huomioon, mitä
olen yllä kirjoittanut.
Lotman pitää Zaharevoon sijoitettuja lapsuusmuistelmia
keinotekoisina. Lotman toteaa alaviitteessä, että tuolloin Puškin on laitettu
kirjallisen tradition vuoksi kirjoittamaan lapsuusvuosistaan. Näin on runo Kirje Judinille saanut alkunsa. Lotmanin
mukaan siinä esitetyt kuvat runoilijan rentouttavista puutarhatöistä sekä
Horatiuksen ja Jean de La Fontainen teosten lukuhetket töiden lomassa tammen
varjossa olivat vain pakon sanelemaa mielikuvitusta. Olettaisin, että tähän
samaan sarjaan sisältyvät myös eroottissävyiset muistelut Sonja Suškovasta,
vaikkei Lotman sitä erikseen mainitsekaan. Kaiken lisäksi tyttö oli Moskovan
tuttuja, liekö hän Zaharevon kartanossa koskaan käynytkään.
…
Lopuksi
Puškinin elämästä on vaikea saada todellista kuvaa. Hän elää
myyttinä keskuudessamme. Sellaisena hänet pitää hyväksyäkin. Ehkä minun
seuraavaksi pitäisi perehtyä II maailmansodan sankariin, Puškiniksi nimettyyn
Jak 7b –hävittäjään (Як 7б),
jota on kutsuttu myös runoilijan siivekkääksi muistomerkiksi: http://muzejpamyati.narod.ru/exibition/t_170.htm.
Vladimir Vysotskilta löytyy muuten laulu Olen
Jak, hävittäjä: https://www.youtube.com/watch?v=aV4U4x2V0HY . Kun linkin avaa, sieltä löytyy myös laulun teksti
englanniksi. Käännöksestä en kyllä mene takuuseen. En tunne laulun historiaa
mutta yhtä kaikki Vysotskin tuntien en voi olla aavistelematta, etteikö hänellä
tuo Puškin-lentokone ole laulua luotaessa jollain lailla mielessä ollut.
 |
| Jak 7 b |
Lähteitä:
Пушкин, А.С. Я вас любил.
Стихотворения. «Эксмо» 2013, Москва.
Лотман, Ю.М. А.С. Пушкин:
Биография писателя… «Азбука» 2015, Санкт-Петербург.
Тынянов, Юрий Пушкин. «Художественная
литература» 1987, Москва. (1935 – 1943)
Тynjanov,
Juri Nuori Puškin.
Suomentanut Antti Inkinen. Tammi 1945,
Turku.
Muuta:
Wikipedia ja tekstiin liitetyt linkit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti