 |
| Sofia Kiprskaja Mikkelin musiikkijuhlien ohjelmassa. Mielestäni upea kuva loistavasta harpistista |
Näinä päivinä on Mikkelissä vietetty musiikkijuhlia. Jälleen
kerran Pietarin Mariinski-teatterin taiteellinen johtaja, kapellimestari Valeri
Gergijev on tuonut Suomeen orkesterinsa, mukanaan huippusolisteja.
Verkkosivujen mukaan se on 23. kerta. Tällä kertaa mukana on ollut myös ainakin
yksi Tšaikovski-kilpailun finalisti, toiseksi sijoittunut George Li. Minä en Mikkelin
musiikkijuhlilla koskaan vieraillut. Tänä vuonnakaan en päässyt kuin tiistaina
Mikkelin musiikkitalon kamarimusiikkisalissa pidettyyn päiväkonserttiin. Hyvä
kun vaivauduin lähtemään. Sain kokea varsin poikkeuksellisen musiikkielämyksen.
Konsertti kuului sarjaan Mariinskin
huippusolistit. Mukana oli varsin kiinnostava kokonaisuus:
Sofia Kiprskaja (Софья Кипрская) – harppu
Nikolai Mohov (Mokhov;
Николай Мохов) - huilu
Juri Afonkin (Юрий
Афонкин) – alttoviulu.
Harppua en ole ennen konsertissa soolosoittimena
kuullutkaan. Oikeastaan se painoi eniten vaa’assa, kun harkitsin lähtöäni.
Alttoviulu on suosikkisoittimiani. Itse asiassa luin etukäteen ohjelmaa liian
kiireisesti ja kuvittelin soittimena olevan viulun (itse asiassa niin eräissä
tiedoissa oli kerrottukin). Koin sitten oikein mukavan yllätyksen, kun kyseessä
olikin alttoviulu. Soittajiin en tutustunut etukäteen. Konsertin otsikko Bachista Piazzollaan sen sijaan herätti
osaltaan kiinnostukseni. Bachissa taitavien ammattisoittajien esittämänä on
aina painavaa sisältöä. Ja Piazzola on luo jännittävää musiikkia, joka voi kirvoittaa
muusikoiden mielikuvituksen lentoon. Odotin värikästä kavalkadia.
Solisteista löytyy tietoa musiikkijuhlien sivuilla: http://www.mikkelinmusiikkijuhlat.fi/fi/etusivu.
Korkeatasoisista muusikoista on kyse. Kullakin on opintoja myös Venäjän ulkopuolelta.
Tässä on konsertin ohjelma:
Johann Sebastian Bach (1685 – 1750), Toccata d-molli (harppu);
Claude Debussy (1862 – 1918), Sonaatti huilulle, alttoviululle ja harpulle L. 137 (Sonata for flute, viola and harp);
Maurice Ravel (1875 – 1937), Pavane kuolleen prinsessan muistolle (alttoviulu ja harppu) (Pavane
pour une infante defunte);
Bedrich Smetana (1824 – 1884), Osa Moldau sarjasta Isänmaani
(harppu, sov. Hans Trncek) (Vltava
from ”Ma vlast”);
Pjotr Tšaikovski (1840 – 1893), Fantasia Jevgeni Onegin –oopperan teemoista (huilu ja harppu) (Fantasy on themes from ”Eugen Onegin”);
Astor Piazzolla (1921 – 1918), Osat Talvi ja Kesä sarjasta Buenos Airesin neljä vuodenaikaa (huilu,
alttoviulu ja harppu) (Winter and Summer from ”Four seasons of Buenos
Aires”).
Konsertin ehdoton hengetär oli nuori harpisti Sofia Kiprskaja.
Hän oli mukana jokaisessa ohjelmanumerossa ja kahdessa yksin. Herkeän iloisesti
hymyilevä, ujon oloinen vuonna 1991 syntynyt kaunotar osoittautui rautaiseksi
ammattilaiseksi. Hän oli pukeutunut kesäiseen valkoiseen varsin paljastavaan
asuun, kauniisti ruskettuneesta selästä puuttui bikiniraja. Hän näytti harppunsa ääressä kreikkalaiselta
runottarelta. Ja sukunimikin lienee johdannainen ”Kyproksesta”. Olisin halunnut
kuvata solistit loppukukituksen aikana, mutta suoraan sanoen se unohtui
keskittyessäni niin innostuneena aplodeeraamaan.
 |
| Kamarimusiikkisalissa ennen konsertin alkua |
Olin saanut hyvän paikan keskeltä salin etuosasta. Ennen
konserttia vain yksinäinen harppu odotti käsittelijäänsä. Eipä ole ennen ollut
tilaisuutta tarkastella soitinta niin läheltä. Kauniilta se näytti sulavan
muotoisena, upeine koristeluineen. Siinä oli käytetty erivärisiä kieliä, ja panin
merkille myös kolme pedaalia. Olipahan hieno mahdollisuus seurata, miten soittaja
niitä käyttää. Kun solisti sitten istuutui raskaalta näyttävän soittimensa
ääreen, painoi itseään vasten ja otti sen heti hallintaansa. Antiikin runottarena
hän loihti musiikillisen sanomansa. Väliin se lipui herkkänä tunteena, välillä sykähteli
rajuinakin purkauksina. Soitin keinui soittajan sylissä pyrkien täyttämään
tämän tahdon niin aidosti kuin voi.
Sopuisan sulavuuden ohessa olin kuulevinani myös vastahankaisuutta,
jolla tarkoitan vain raskaan soittimen luontaista voimaa. Solisti paneutui
soittoonsa syvällä intensiteetillä ja musiikki asettui tukevasti uomaansa.
Huh, menipä tämä romanttiseksi, mutta antaa mennä. Harvoin
pääsee noin läheltä harpistin työtä seuraamaan, ja kaiken lisäksi loistavassa
akustiikassa.
Bachin Toccata D-molli
on tietenkin hyvin tuttu urkusävellys, kirkossa kuullessani se on minulle
syväluotaava henkinen kokemus. Nyt se
soi ns. maallisessa kontekstissa, jolloin siitä puuttui musiikin jumaluuteen ja
hengellisyyteen kapuava ulottuvuus. En sitä toki kaivannutkaan. Harpulla
esitettynäkin urkusävellys yllätti energisyydellään. Harpisti soitti kappaleen
ulkoa ja oli kyllä sisäistänyt Bachinsa perusteellisesti. Mielestäni se oli
aivan häkellyttävän hieno aloitus konsertille. Solistin ujon tyttömäisen
olemuksen nähtyäni en odottanut hänestä nousevan sellaista tulkinnallista
voimaa.
Kun kerran olin päässyt istumaan niin loistavalle paikalle,
tein luonnollisesti havaintoja soittajasta. Sofia Kiprskajalla oli eräs
mielestäni suloinen maneeri, jonka pelkään häneltä kokemuksen karttuessa
katoavan. Ollessaan täysin soittoonsa keskittyneenä – kuin muissa maailmoissa -
häneltä pilkahtelee joskus kielen kärki huulten välistä ulos. Minusta se on söpö
ele, huomaamattomuudessaan kuin iloista vilkuttelua.
 |
| Netistä löytämäni kuva. Pian pilkahtaa. |
Toccata oli
nuorelle soittajalle aika lailla energiaa ja voimaa vaativa kokonaisuus. Siltä
alkoi aivan kappaleen lopussa tuntua, kun hyvässä akustiikassa olin kuulevinani
solistin hengityksen raskauden. Ainakin jonkinlainen huokaus hengityksestä soiton
hiljentyessä kuului. Siitä päättelen, että harppu taitaa olla soittajalleen myös
fyysisesti hyvin raskas soitin, ei mitään iloista kielillä näpräilyä. Se vaatinee
ainakin pitkissä soolo-osuuksissa hyvää kuntoa.
Seuraavaksi yleisön eteen astui koko trio. Vuorossa oli kolmiosainen
Debussyn sonaatti. Alku oli hieman hapuilevaa, miltei nihkeää, mutta loppua
kohden sävellyksestä avautui varsin mielenkiintoisia ulottuvuuksia. Alttoviulu
vei huomioni ja hieman utuiselta sen osuus alussa kuulosti. Toisessa osassa se
otti kuitenkin enemmän tilaa haltuunsa ja soittaja pääsi hehkuttelemaan hienon
instrumenttinsa monipuolisilla ominaisuuksilla. Loppua kohden trion
yhteissointi vain tiivistyi ja yleisö sai taas aiheen raikuviin aplodeihin.
 |
| Alttoviulisti Juri Afonkin |
Alttoviulu on upea soitin. Aivan liian harvoin sitä on
mahdollista kuulla soolosoittimena. Sen soinnin perusväri on tummansävyinen.
Nyt pienessä intiimissä tilassa siitä löytyi minullekin uudenlaista monipuolisuutta.
Tuntui kuin, että Juri Afonkin olisi Debussyn sonaatin aikana alkanut lämmetä
esitykseensä. Toki se saattoi olla sävellykseen sisältyvää musiikillista kehitystä.
Alkoi ainakin vähitellen paljastua, että kyseessä on taitava ”violisti”, joka osaa
tarvittaessa loihtia soittimestaan ties mitä hienouksia.
Soiton lomassa tein taas ”havaintojani”. Harpisti vilkuili
välillä alttoviulistia, sen mitä nuotin luvultaan ehti. Kun katseet osuivat
kohdakkain, hänen suupielensä taipuivat vienoon hymyyn ja silmissäkin olin
näkevinäni tyytyväisyyden loistetta. Ainakin se kertoi läheisestä suhteesta
myös henkilökohtaisella tasolla. Sittemmin kyllä huomasin, että yhtä läheinen
suhde hänellä oli huilistiinkin. Eli kaiken kaikkiaan sopusointuinen trio oli
kyseessä.
Kolmantena oli vuorossa alttoviulun ja harpun yhdessä
soittama Ravelin Pavane. Ennen sen
esittämistä huilisti Nikolai Mohov kertoi heidän omistavan kappaleensa
jollekulle. Nimi meni minulta kuitenkin ohitse. Kyseessä on hyvin kaunis
kappale. Kauniilta se soi nytkin, mutta nyt se jäi etäiseksi.
Sitten oli vuorossa Smetanan Moldau harppusoolona. Esitys oli upea ja sen huomasi koko sali,
koska Sofia Kiprskaja taputettiin peräti kolme kertaa uudelleen yleisön eteen.
Hän soitti kappaleen ilman nuotteja ja kyllä hän osoittikin sisäistäneensä
sovituksen täydellisesti. Ohjelman solistiesittelyssä kerrotaan, että hän on
osallistunut Prahan konservatoriossa tunnetun harpputaiteilijan Jana Bouškovan
mestarikurssille. Ehkä taiturimainen esitys on sitä perua. Kyseessähän on
varsin kansallisromanttista tunteikkuutta huokuva sävellys. Ja kyllä Kiprskajalta
tunteen paloa siihen löytyikin. Olin eräässä huipennuksessa lähes kuulevani Ah!
–huudahduksen, mikä tietysti olisi sopinutkin antiikin runottarelle.
Onegin-teemaa käsittelevä Tšaikovski-sävellys oli myös
makoisa tunnepala. Se soi varsin tasapainoiselta. Nikolai Mohov sai huilunsa
soimaan varsin kauniisti ja vakaasti. Minä annoin vain mieleni uinua Oneginin
maailmassa keskittymättä mihinkään ylimääräiseen tarkkailuun. Käsittääkseni
fantasia perustui pelkkään Lenskin aariaan.
 |
| Nikolai Mohov, huilisti ja tilaisuuden juontaja |
Luulin jo, että Moldau
on päivän huipennus, mutta kyllä Piazzolla lopulta räjäytti pankin. Soittajat
olivat sisäistäneet hänen musiikkinsa rytmin. Varsinkin alttoviulisti teki vaikutuksen.
Musiikki taisi lumota yleisön ihan totaalisesti. Huipputason solistit saivat
esittää taituruuttaan, yhteissointikin toimi loistavasti. Lopuksi kukituksen
jälkeen kuultiin ylimääräisenä vielä yksi kappale Piazzollalta. Siinä trio soitti
mielestäni entistä vapautuneemmin. Musiikki todellakin svengasi hienosti Piazzollan
omaperäisiä tangorytmejä mukaillen. Harpistikin pääsi (alttoviulistin ohella)
näyttämään rumpalin taitojaan.
Olen yllä olevassani jättänyt ehkä huilisti Nikolai Mohovin
turhan vähälle huomiolle. Yhtenä syynä siihen on se, että en ole erityinen
huilumusiikin ystävä. En halua kuitenkaan millään lailla väheksyä huilistin
osuutta.
 |
| Näkymä sateisesta Mikkelistä tiistaina 07.07.2015 |
….
Loppuun laitan vielä kolme linkkiä, joiden kautta voi
tutustua harpisti Sofia Kiprskajan soitantaan. En ole niitä itse vielä käynyt
läpi, joten en mene takuuseen äänityksen laadusta. Ensivaikutelma on kuitenkin
hyvä.
-
J.S.Bachin Toccata D-molli
-
kokonainen Sofia Kiprskajan konsertti, jossa
vierailijoina kuullaan myös mm. alttoviulisti Juri Afonkinia ja huilisti
Nikolai Mohovia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti