keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Tutustuinpa Rondoon

Rondo Classic on klassiseen musiikkiin keskittynyt musiikkilehti. Tutustuin siihen, kun otin eilen Mikkelin musiikkitalosta mukaani oven luona tarjolla olleen esittelylehden. Jo pääkirjoitus riitti. Oli se sen laatuista sontaa nimittelyineen, että lähes laitoin lehden jo heti roskakoriin. Vilkaisin kuitenkin vielä sisällysluetteloa. Ja kas, olihan siellä kuitenkin vielä peitelty kannanotto Mikkelin perinteisiä musiikkipäiviä kohtaan. Maestro Valeri Gergijeviä oltiin vaatimassa boikottiin. Aivan kuin lehden päätoimittaja Kuusisaari olisi itse toimituttanut paikalle ilmaisia näytekappaleita pyrkien näin vaivihkaa provosoimaan tapahtumaa. Taide boikottiin, sehän sopii kulttuurilehden sanomaksi. Historiastakin löytyy siihen ihan tarpeeksi mallikkaita esimerkkejä. Minä jätän sen lehden ja sen levittämät oksennukset omaan liemeensä, ettei tahri minun silmissäni lehden järkeviäkin avustajia.


Kävin vilkaisemassa lehden verkkosivua. Siellä päätoimittaja pahoittelee pääkirjoitustaan. Mutta virhe on tehty, ei siitä tuollaisella eroon pääse.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti