Salomaa, Markku: Sivilisaatioiden
sota. Lector kustannus Oy, 2020.
Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa on kirjansa
esipuheeseen tuonut käsitteen ”Kaikkien
Sotien Äiti”. Se on aalkuaan Saddam Husseinin islamilaisessa hengessä heitetty
lausahdus Persianlahden sodan aikoihin. Satomaa tarkoittaa sillä sivilisaatioiden
sotaa. Sen mukana ”anarkia ja kaaos eri uskonnollisten uskomusjärjestelmien
välillä leviää”. Salomaan mukaan ainakin tulee sellainen vaikutelma. Hän pitää
paradoksina, että merkittävä osa ihmiskunnasta on maallistumassa ja suhtautuu
oman sivilisaation perusteisiin välinpitämättömästi, mutta silti
fundamentalismi jatkaa elämäänsä. Sivilisaation puolustamista on käytetty
tekosyynä milloin millekin operaatiolle.
Tässä lainaus kirjan takakannesta:
”Nykypäivän kriisit ja konfliktit
ovat osoitus siitä, miten uusi maailmanjärjestys syrjäyttää vanhaa
maailmanjärjestystä. Sodat aloitetaan ilman sodanjulistusta ja ne lopetetaan
ilman rauhansopimusta.”
”Kehitystä ei näytä hallitsevan
kukaan tai mikään, koska uskomuksia, elintapoja, kulttuureja tai etnisiä
riitoja ei voi sovitella. Sivilisaatioiden uskonnolliseen perustaan kuuluu
pyrkimys globaaliin hegemoniaan. Se selittää myös ääri-islamilaista
terrorismia.”
Esipuheessa Salomaa toteaa, että mikään valtio, kulttuuri tai johtaja ei voi ohjata sivilisaatioiden sisäistä kehitystä. Hänen mukaansa kirjan tehtävänä on saada lukija ajattelemaan oman aikamme ihmisten sielunmaisemaa ja sen yhteisöllisiä taustoja. Se on koko yhteisön kokemus ja näkemys omasta sivilisaatiostaan.
…..
Kirjoitukseni ei liity täysin Salomaan kirjaan. Oma tekstini
on lähinnä siitä(kin) kimmonnut purkaus. Sen teen, koska olen huolissani ja
osin järkyttynytkin kotimaassani tapahtuvasta muutoksesta. Isänmaa ja oma
sinänsä mitätön vaikutusvaltani tuntuu globaalissa myllerryksessä menetetyltä. Loppuosaan
olen poiminut kirjasta muutamia yksittäisiä asioita. Ne ovat lähinnä
lainauksia. En kykene kirjan sisältöä tarkemmin analysoimaan.
Salomaan perusajatus on, että sodat ovat siirtyneet
valtioiden sisälle. Minun ymmärrykselläni kansallisen yhtenäisyyden menetyksen
myötä turvattomuus lisääntyy. Ruotsi oli joskus meille esikuva, nyt sen luoma malli
autogrilleineen ja ammuskelevine jengeineen luo kauhun väreitä. Toivottavasti
olen pessimisti.
Olisi väärin sanoa, että elämme kummia aikoja. On
muodostumassa jotain perustavampaa. Koko maailmanjärjestyksemme on muuttumassa.
Jotain samaa on toki, mutta tilalla ovat uudet nimet ja
uudet otsikot. Vuosikymmeniä sitten Rauhanliike yhdisti yli rajojen, nyt sen
tilalla on Ilmastonmuutos.
Muutos synnyttää monenmoista ihmeteltävää. Jotkut jäävät ihmettelyssään
pinnalliseen nauruntyrskeeseen, saattavat pitää sillä psyykensä koossa.
Sivilisaatiot elävät kansallisvaltioiden sisuksissa,
elämänympäristömme segregoituu. Arvoperustamme jakautuu, globaalissa maailmassa
oikeusperusta hajoaa. Kun meille sitten ilmestyy noita raijatoiviaisia, jotkut
heräävät, mutta juna on jo mennyt.
Uusi järjestys vaikuttaa kaikkeen. Vieraat agendat repivät
oikeustajua. Mutta kansalaisten oma ajattelu on jo ehkä ulkoistettu.
Suurissa lähiöissä turvallinen ympäristö on mennyttä. Jengit
riehuvat ja virkavalta piiloutuu virastoihinsa. Turvallisuus on vain sanahelinää.
Lapsia hakataan ja kansalaiset on mykistetty. ”Vihapuhe” ja sen torjunta on nyt
kasvanut puhdetyöstä keskiöön. Olkiukkoja ei enää erota todellisista. Haamut
leijailevat hybridisotien ja salaliittojen virrassa. Kansalaisten hyminä hukkuu
suurempaan paukkeeseen ja hyvesignalointiin.
Taustalla tukena häärivät omaan suomalaiseen
sivilisaatioomme muotoutuneet muualta pesiytyneet – siihen kaaosta luovat
voimat. Kansallinen ylpeytemme murentuu uuden sukupolven kasvun myötä.
Oikeastaan se ohjautuu vain pinnalliseksi fanittamiseksi – hyvänä esimerkkinä
globaali urheilu ja jalkapallojoukkueet, joista monet yrittävät vielä etsimällä
etsiä kansallista henkeä. Kansallislaulun hehkuttaminen niissä yhteyksissä
tuntuu yhä enemmän väkinäiseltä menneisyyden huudolta.
Vanhan kulttuuriperintömme jäljet eivät ole kadonneet, mutta
ne joko pölyttyvät lähes unohduksiin tai jäävät romantiikan kaipuisten
tunnesiteeksi. Sibeliuksen Finlandia
on jäänyt niiden ylle soimaan kuin kaikuna jostain menetetystä
kansallisvaltiosta. Joel Lehtosen Putkinotkon
kaltaiset kirjallisuutemme merkkipaalut jäävät pelkäksi sanataiteeksi elämään
niille harvoille, jotka ylipäänsä kykenevät mitenkään syvemmin ajattelemaan.
Euroopan Unioni on monelle turva. He eivät ymmärrä, että se
on vain suuri korporatiivinen byrokratia.
Ei se anna turvaa kuin virkoja metsästäville. He siirtyvät uraputkessaan
osastoista osastoihin kuin jalkapalloilijat seurasta seuraan – rahan perässä,
ei ole heillä omaa kansaa.
Olemme palanneet johonkin alkuvoimaiseen – ”yhteisövoimien”
turvaan. On sellainen tunne, että sielumme on eksyksissä.
…
Markku Salomaa on kirjassaan nostanut esille huomattavan
paljon esimerkkejä kansainvälisistä konflikteista ympäri maailman ja myös
menneestä. Kirjassa on kiinnostava taustatietoa esimerkiksi Kiinasta ja
Venäjästä. Salomaa joutuu toteamaan, että mitään universaalia sivilisaatiota ei
voi saavuttaa. Olemme siis sodassa.
Globaalissa valossa meidän oma kansallinen kärvistelymme saa uudenlaista realismia. Ongelmiamme se ei ehkä lievennä mutta pitkämielisyyttä se voi antaa, ellemme sitten me itse tai meidän läheisemme joudu muutoksen ja mullistusten uhriksi.
Tuon eteemme kirjasta erinäisiä kohtia. Aloitan vähän
kauempaa ja päädyn Eurooppaan. Tämä on vain hento raapaisu kirjan
kokonaisuudesta.
…
Rohingat on yksi merkittävä väliinputoajakansa, jolle ei
tunnu vainojen keskellä löytyvät uutta kotimaata. Rohingojen myötä huomaamme,
että tämän uuden sodan keskellä myös se rauhanomaisimpana pidetyn uskontokunnan
buddhalaisuuden edustajat voivat olla sotaisia.
”Burma (Myanmar) on karkottanut bangladeshilaisperäisen 1,3
miljoonaan siirtolaiseen nousevan islamilaisen rohinga-vähemmistönsä, jota ei
oteta vastaan pakolaisiksi mihinkään ASEANin maihin. Valtiottomille rohingoille
ei suoda edes muukalaispassia. Nobel-palkitun Aung San Suu Kyin nousu
pääministeriksi on johtanut vain buddhalaisen nationalistisen Ma Ba Tha
-munkkiyhteisön toiminnan kieltämiseen. Munkkiyhteisö on lietsonut vihaa
islamia kohtaan ja johtanut rohingojen karkottamista. Yhteisö ei ole
noudattanut toimintakieltoa.” (s. 326)
Rohingot ovat sunnilaisia. ”Heidän kokonaismääräkseen
arvioidaan 2 5888 000 henkeä. He ovat maailman suurin ja huonoimmin kohdeltu
muukalaisryhmä. Heidän pakolaistulvansa pelossa Intia ei ole yhtynyt YK:n
vuoden 1951 pakolaissopimukseen. Burma on karkottanut 25. elokuuta 2017 lukien
rohingoja sotilasoperaatiolla, jota kutsutaan terrorismin vastaiseksi
operaatioksi…” (s. 326-327)
Buddhalainen väkivallattomuus on tämänkin perusteella vain
myytti.
Afrikasta on tulossa ongelma. Merkittävänä syynä on korkea
syntyvyys.
”Perinteisissä esiteollisissa, feodaalisissa ja
patriarkaalisissa yhteiskunnissa naisen arvostus yhteiskunnassa on sitä
korkeampi, mitä enemmän hän on synnyttänyt lapsia.” (s. 354)
”Afrikan väestöennusteet viittaavat siihen, että 50 vuodessa
sieltä pyrkisi pakolaisuuteen jopa 300 miljoonaa ihmistä, jotka ovat omilla
kotialueilleen ns. liikaväestöä. Missään nykyisissä valtioissa,
talousyhteisöissä tai sivilisaatioissa ei voi syntyä niin suurta työvoimapulaa,
että se pystyisi kotiuttamaan ja sopeuttamaan näin suuren siirtolaismäärän,
joka on sisäisesti hyvin heterogeeninen ja riitainen. He eivät edusta yhtä ja
yhtäläistä moraalifilosofiaa […] tai sivilisaatiota, mikä olisi sekä
totaliteetti, että realiteetti, vaan se on mosaiikki, missä kristinusko ja
islam kilpailevat kannatuksesta perinteisten luonnonuskontojen kanssa.
Luonnonuskonnoista taas ei ole syntynyt sellaista valistus- ja oikeusfilosofiaa
kuin kristinuskosta tai islamista, vaan luonnonuskontojen luonnollinen
lähtökohta on klassinen luonnonoikeus.” (s. 355 – 356)
Maapallon kiistanalainen kantokyky:
”Sivilisaatioiden suhtautuminen maapallon ekosysteemiin
näyttäisi olevan sivilisaatiosidonnaista. Kaikkein eniten sitä on huolissaan
perinteinen länsimainen sivilisaatio.” (s. 357)
”Kiinan johtaja Xi Jinping suhtautuu asiaan ymmärryksellä,
mutta ei tee Kiinasta ilmastonsuojelun mallimaata. Hän perustelee vähin askelin
tapahtuvaa etenemistä Kiinan suurella koolla ja sillä, että länsimaiden, jotka
ovat ongelmien ydin, on korjattava vanhat virheensä.” (s. 358)
”YK:n järjestöt arvioivat, että nykyisellä
ympäristönmuutoksen ja väestönkasvun vauhdilla Afrikan manner kykenisi
ruokkimaan vain 25 % sen ennustetusta väestöstä vuonna 2025.”
”Aliravitsemus ja nälkä tappaisivat kuusi miljoonaa lasta
vuodessa. Vaikein tilanne olisi Saharan eteläpuolisella alueella.”
”Aasian ennusteet ovat niin ristiriitaisia, että niistä ei
voi päätellä juuri mitään. Aliravitsemus on ongelmana monissa maissa, mitta
niin on myös liikalihavuus.” (s. 358)
”Nyt näyttää, että ruoantuotannon kasvaessa myös väestö
kasvaa. Havainnon syy- ja seuraussuhteet ovat väärin päin. Väestönkasvu on
johtanut laajempaan ruoantuotantoon eikä päinvastoin.”
”Vaikeimmin ratkaistava ongelma on puhtaan veden saanti.”
(s. 359)
…
Vuonna 2011 tapahtui Egyptissä Hosni Mubarakin hallinnon
romahdus. Siitä käynnistyneissä tapahtumissa kristitty koptivähemmistö on joutunut
uhriksi.
”Kaaoksen keskellä Egyptin johto on yrittänyt esittää
koptien erityistä suojelua, joka näkyy esimerkiksi vuoden 2019 alkupäivien
käyttöönsä vihityn suuren koptikirkon juhlavieraissa. Käytäntö kuitenkin
osoittaa, miten vaikea asia kristittyjen suojeleminen on Egyptin valtiolle.
Iskujen tutkinta ei useimmiten johda mihinkään. Oikeudenkäyntejä ei ole ollut.
Valtion johto ilmaisee järkytyksensä iskuista, lupaa saattaa tekijät vastuuseen
ja ilmaisee osanottonsa uhrien omaisille, mutta koptien kirkot eivät saa mitään
erityistä suojelua. Se osoittaa myös, että kahden sivilisaation sisäkkäinen
elämä ei ole turvattua. Koptit ovat olleet vuosittain toistuvien rajujen
hyökkäysten kohteena. Julkisuuteen ovat yltäneet lähinnä ne iskut, joiden
suorittajia ovat olleet ISIS-terrorijärjestön solut.” (s. 64-66)
On todettava, että koptit ovat uskontokuntana paljon vanhempia
kuin islaminusko. Salomaa valaisee sen historiallista taustaa (s. 66).
Kristittyjen vainot islamilaisissa maissa ovat tehdyn
selvityksen mukaan saavuttamassa kansanmurhan luonteen.
”Iso-Britanniassa tehtiin selvitys kristittyjen vainoista
tammikuun ja heinäkuun 2019 välisenä aikana. Selvityksessä päädyttiin siihen,
että kristityt ovat maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä. Raportti käy läpi
Irakin, Nigerian, Indonesian, Kiinan, Sri Lankan, Pakistanin ja Syyrian
tilanteet. Myös islamin fundamentalistiset herätysliikkeet pyrkivät
kristittyjen suoraan hävittämiseen, mikä tekee niistä YK:n määritelmällä
liikkeitä, jotka tähtäävät kansanmurhaan.” (s. 68)
…
Satomaa tuo esille divergenssin ja konvergenssin käsitteet. Ne
ovat vastakkaisia voimia. Divergenssi on eri sivilisaatioiden sisäisiä
kehitystrendejä, joita ei voi valtioiden toimin hallita. Sivilisaatioita ei voi
luoda keinotekoisesti eikä ylläpitää suunnitelmallisesti. Divergenssi on
valtioiden sisäistä ja niiden välistä hajoamista. Divergenssistä seuraa
sivilisaatioiden yhteentörmäys. Järjestelmän perusolomuoto on anarkia ja kaaos.
Valtiot tuovat siihen järjestystä. Käsitteet ovat Salomaan mukaan muutoksessa,
mutta erottavana tekijänä hän pitää suhtautumista ihmisyyteen.
Tähän yhteyteen voisin mainita Daron Acemoglun ja James A.
Robinsonin kirjan Kapea käytävä
(Terra Cognita 2020), jota olen itsekin käsitellyt noin puoli vuotta sitten. Se
käsittelee laajemmin samoja asioita kuin Salomaa. ”Kapea käytävä” viittaa
demokraattiseen järjestelmään, joka tasapainottelee anarkian ja despotismin
välillä. Molemmista ääripäistä löytyy maailmanhistoriasta esimerkkejä.
Acemoglun kirjassa tuodaan demokratiaa tuovana esimerkkinä
pohjoismainen hyvinvointivaltio ja siihen liittyvä sääntely. Nykyvalossa en
kovin herkästi sen puolesta hehkuttaisi.
”Turkin sisäinen kehitys heinäkuun 2016 jälkeen on
malliesimerkki ja sellaisenaan jo riittävä todiste konvergenssin kääntymisestä
divergenssiksi.” (s. 26)
”Euroopassa vaikuttavat tällä hetkellä uudenlaiset ulkoa
tulleet ja sisällä syntyneet voimat, jotka hajottavat sivilisaatioita sisältä
ja niiden ulkoisia suhteita.” (s 33)
Venäjän (mukaan lukien keisarikunta ja nykyinen federaatio) ja
Neuvostoliiton historia ovat Salomaan mukaan hyvä esimerkki divergenteistä pyrkimyksistä
suhteessa muuhun Eurooppaan. Syynä on venäläisen sivilisaation omalakisuus,
joka on eriyttänyt Venäjän ja Neuvostoliiton sisäistä ja ulkoista kehitystä
muusta Euroopasta. (s. 110)
…
”Turkki on irtautunut eurooppalaisista vapausihanteista ja
kehitys tukee oletusta, että islamilaisen valtion modernisointi ei ole
mahdollista.” (s. 101)
”Afganistanin ja Syyrian edelleen jatkuvat sodat osoittavat
jo nyt, että sotilaallista ratkaisua ääri-islamismin olemassaoloon ei ole.” (s.
99)
Islamilaista sivilisaatiota ei voi muuttaa voimatoimin
länsimaisen kristillisen sivilisaation mukaiseksi. Sen ovat Afganistanin sodat
vuosina 1979-1989 ja 2001-2018 osoittaneet. ”Afganistanin sota jatkuu edelleen
lähinnä paikallisten osapuolten välisenä.” (s. 133)
Maailmanhistoriasta on kadonnut monia sivilisaatioita mutta
niillä on myös ihmeellinen voima elpyä. ”Edes Pol Potin hirmuvalta ei sammuttanut
buddhalaisuutta Kambodžassa vuosina 1975-1979.” (s. 133)
…
”Italiassa pakolaisbisnes on kehittynyt ja keskittynyt
ammattirikollisten (mafian) hallitsemaksi keinoksi saada rahaa Italian
valtiolta. He välittävät salakuljetusta ja ylläpitävät vastaanottokeskuksia,
joihin tulijat sijoitetaan. Muut EU-maat ovat joko osittain tai täysin haluttomia
ottamaan vastaan siirtolaisia. Baltian maat, Puola, Tšekki, Slovakia, Slovenia ja
Unkari ovat tehneet selväksi, että eivät ota afrikkalaisia ja arabimaiden
siirtolaisia, koska he eivät näiden maiden käsityksen mukaan sopeutuisi
kristilliseen sivilisaatioon.”
”Suurimmassa hädässä lähtömaissa ovat kuitenkin ne, jotka
eivät pysty lähtemään ja joita Punainen Risti tai Punainen Puolikuu eivät
kykene auttamaan. YK:n tilaston mukaan maailmassa on 65,6 miljoonaa
pakolaiseksi luokiteltavaa ihmistä.” (s. 156)
”Ihmissalakuljetuksesta oli tullut ammattimaisten
rikollisliigojen pyörittämää kauppaa, joka oli osoittautunut vaikeaksi estää
loukkaamatta pakolaisstatusta hakemaan pyrkivien oikeuksia, joita EU haluaa
samalla kuitenkin noudattaa.” (s. 163)
”…vaikka turvapaikan hakijoiden virta Afganistanista,
Irakista ja Syyriasta loppuisi, jos sisällissodat siellä loppuisivat, jatkuisi
turvapaikanhakijoiden virta Afrikasta…” (s. 158)
”Kaikki kotimaastaan poistuneet eivät ole pakolaisia.” (s.
157)
…
Euroopan Unionia on yritetty agitaatiolla ja propagandalla
sorvata yhtenäisvaltioksi tai peräti liittovaltioksi, jolla olisi keskitetty
johto, yksi kansalaisuus, yhdet markkinat.
EU ei ole demokratia eikä parlamentarismi, vaan puhdas
byrokraattinen luomus, jossa erilaiset korporatiiviset kokoonpanot
valmistelevat ja toimeenpanevat päätöksiä. Komission valintatapa tosin
muistuttaa Malesian liittovaltion perustuslaillisen monarkin valintaa.
Iso-Britanniassa EU-komission kasvava valta koettiin
itsenäisyyden, riippumattomuuden, demokratian ja parlamentarismin suurimaksi
uhaksi. (s. 249-250.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti